Juhani, The Coach- lähes 10 vuotta joukkueen johdossa

Vuonna 2007 yli kymmenen vuoden tauon jälkeen Juhani hyppäsi jälleen maajoukkueen peräsimeen. Tällä kertaa tavoitteena oli nostaa suomalainen naisuppopallo maailmankartalle. Tästä alkoi ennen näkemätön nousu kohti maailman huippua.

”Juhani kertoo asiat rehellisesti ja puolueettomasti. Todella hyvä valmentaja, joka tietää kaiken uppopallosta!”

Ensimmäiset kansainväliset kilpailut, vuoden 2007 MM-kilpailut Barissa, antoivat näytteen joukkueen nykytasosta: Euroopan mestari Norja tarjosi kylmää kyytiä voittamalla 17-0, mutta meidän 14-0 voitto Espanjasta kertoi myös omaa tarinaansa. Paluumatkalla Juhani kyseli jo jokaiselta pelaajalta tulevaisuuden suunnitelmista ja sitoutumisesta seuraavaan MM-kisaprojektiin. Tästä alkoi vuosien taival Juhanin johdattamana.

”Hän ansaitsee täyden kiitoksen koko joukkueen ja yksilöiden kehityksestä!”

Vuosien varrella on pureuduttu harjoitteluun ja urheilijan elämään joka kantilta. Juhani on viettänyt lukemattomia pitkiä öitä ja aamuja miettien joukkueelle uusia harjoituksia ja analysoimalla videota vanhoista. Suureksi hyödyksi onkin osoittautunut hänen vähäinen unen tarpeensa, joka tuntuu lisäävän valveillaoloaikaa vuorokaudessa vähintään 20 tuntiin asti.

”Muistan Barissa banketin jälkeen menneeni nukkumaan joskus reilusti puolen yön jälkeen. Juhani jäi vielä jotain puuhailemaan. Aamulla kun heräsin 8 aikaan, istui Juhani jo sängyllä katselemassa ja analysoimassa pelivideoita, kuulemma oli ollut siinä jo kello viidestä asti…”

Juhanista on vuosien saatossa tullut joukkueelle valmentajan lisäksi joukkueenjohtaja, huoltaja, rahastonhoitaja, matkanjärjestäjä sekä varustetilaaja, -huoltaja sekä -korjaaja. On hän välillä leireillä myös sparraaja, mentaalivalmentaja, sovittelija ja joskus jopa päässyt joukkuetoveriksi samalle puolelle pelaamaan.

”Juhani huolehtii kaikki asiat mitä häneltä ymmärtää kysyä tai pyytää. Asiat tapahtuvat pikimmiten ja aikailematta! Hän huolehtii joukkueen eduista myös altaan ulkopuolella! ”

Juhanilla on pyrkimyksenä aina joukkueen paras. Tavoitteiden saavuttamiseksi hän käyttää kaiken ammattitaitonsa ja haluaa kehittää sitä lisää. Erilaiset harjoitukset eivät ole koskaan pelkkiä harjoituksia vaan jokaisella on tarkkaan mietitty tarkoitus ja tavoite. Jälkeenpäin hän analysoi harjoituksia ja miettii miten tästä päästään eteenpäin. Askel kerrallaan hän on jaksanut meitä opettaa ja tsempata. Iloksemme nämä opit ovat useimmiten menneet perille ja pelimme on kehittynyt valtavasti.

”Uskomaton, kaikkensa antava, sydämellinen, tsemppaava valmentajamme. Ilman Juhania emme olisi tässä!!! KIITOS!”





Nyt syksyllä 2016  Juhani ilmoitti joukkuueelle olevansa valmis luovuttamaan vastuunsa toiselle. Juhanin avulla olemme nousseet maailman huipulle, mutta mitallien nälkää ei vielä ole tyydytetty. Toimintamme jatkuu toistaiseksi Helin #6 ja Kiran #3 vedossa, mutta uusi valmentaja on hakusessa. Juhanin saappaat ovat suuret täyttää, mutta joukkue on valmis ottamaan uuden valmentajan vastaan. Valmentajan ei tarvitse olla uppopallo ensyklopedia, tärkeintä on, että olet innokas ja motivoitunut. Kokemus naisista, erilaisista naisista, katsotaan eduksi =)

Juhani Honkanen

Heli# 6 ja Seda #12

Tunteet nousi pintaan- video viime kesältä

Onhan kaikki käyneet katsomassa tämän videon jo aikaisemmin? Itse en ole katsonut tätä videota Kisojen kaatajaisten jälkeen, en tiedä miksi. Katsoin tämän hetki sitten siis ensimmäisen kerran yli puoleen vuoteen, ja saman tien muistin elävästi kisamatkalla koetut tunteet ja siellä eletyt hetket.

 

Sanoin on vaikea kertoa ja kuvailla kisojen ainutlaatuisuutta, mutta tämä video MacRamseyn muusikkien säestämänä tekee sen mielestäni hyvin. Viedeon edetessä matkan ja kisojen tunnelma muistui mieleen. Ilona on tehnyt hienoa työtä editoidessaan videota, sillä siinä esiintyvät hetket ja tilanteet kertovat täydellisesti reissun fiiliksiä.

 

Kyyneleet tuli silmiin, mutta samalla nousi halu aloittaa uusi projekti. Kesällä 2017 pelataan EM kisat!

Hauskaa viikonloppua,

 

Seda #12

Jännitys tiivistyy!

Edellisessä postauksessa Seda #12 kertoi viimeisestä leiristä ennen kisoja, mutta onneksi (ainakin meikäläisen kannalta) eilen oli vielä viimeiset viikkotreenit Tampereella. Sairaspedistä melkein kaksi viikkoa muiden tyttöjen viimeistelytreenejä ihaillessa oli ihan mukava päästä riehumaan vielä täällä Suomen päässäkin altaaseen. 

Olen pyrkinyt tehokkaasti olemaan ajattelematta tulevaa viikonloppua ja kisoihin lähtöä, mutta tällä viikolla jännitys on alkanut nousta pintaan. Olen työkavereille varmasti älyttömän tylsää seuraa, kun en osaa puhua muista kuin kisoista... Tämä viikko huipentui kuitenkin jo ennen altaaseen pääsyä kun saimme käsiimme kauan ja innolla odotetut edustusvaatteet! En tiedä voimmeko tarpeeksi kiittää vaatteiden parissa niska limassa puuhailleita pelaajiamme. Ei todellakaan ole mikään helppo homma kun kyseessä on vaatteet ja neljätoista naista omine mieltymyksineen. Mutta täytyy kyllä sanoa, että ovat kyllä kaiken tämän odottamisen arvoisia!

Kuin joulu olisi, kuvaili moni pelaaja kun Oona #8 pakkaili vaatteita autoon

Alle kaksi viikkoa reissuun!

Lähtöön on alle kaksi viikkoa, kisojen alkuun alle kolme viikkoa. Elämän tasapaino on kallistunut poikkeuksellisen urheilukeskeiseksi. Juhannuksena vaihtui treenikausi kisoihin valmistelevaan kauteen. Vuoden jatkunut perustyö maailmanluokan kunnon saavuttamiseksi lähestyy kliimaksia. Kunto on kova. Treenejä on paljon ja ne ovat hetki hetkeltä spesifimpiä. Uintitreeneissä on kovia vetoja; maksimikestävyyttä ja vauhtikestävyyttä. Kovalla kunnolla on kovat treenit mukava vetää ja yhdessä tekemisen riemu on liikuttavaa. Treenit ja kisat ovat mielessä joka hetki.

 

Mutta mitä kuuluu Tampereen Hervantaan? Erikoista. Olen kesäkuun puolestavälistä kärsinyt unettomuudesta ja kuun vaihteesta ruokahaluttomuudesta. Elämä on sumussa kulkemista. Olen aina ollut hyvä syömään ja nukkumaan, tämä on ennenkokematonta. Treeni kulkee kuitenkin hyvin ja mieli on jännittyneen innostuneen odottavainen. Syitä ollaan pohdittu; fyysinen rasitus, henkinen stressi, levon puute, tulehdustila. Olen saanut hyviä neuvoja unen ja ruokahalun houkutteluun. Levon, buranan, elämän leppoistamisen, älylaitteen hivelyn rajoittamisen, ruuan laadun parantamisen ja miellyttävien ihmisten seuran ansiosta alkaa elämänilo jälleen löytyä.

 

Nämä ovat minun kolmannet MM-kisat. En muista koskaan odottaneeni kisoja näin antaumuksella kuin nyt. Olen paremmassa fyysisessä ja henkisessä valmiudessa kuin ikinä. Koko joukkue on paremmassa fyysisessä ja henkisessä vireessä kuin ikinä. Kävi kisoissa miten tahansa, tulemme ottamaan kaiken ilon irti elämämme ja joukkueemme tähtihetkistä.

 

Saija #5

Huoltaja- Heli tekee treeniin valmistelevaa käsittelyä

Mira #14 lataa soittolistaa kisareissuun

Saija #5, Elina #4, Jenni #2, Heli #6 ja eturivissä Veikko.

Ensimmäiset viikkotreenit

Ennen kisoja meillä on kahden leirin lisäksi myös maajoukkueen yhteiset viikkoharjoitukset: yksi takana ja kaksi vielä edessä. Eilen lähdimme suoraan töistä ajamaan Tampereelle. Kokoonnuimme uudistuneessa Kalevan uimahallissa, ja harjoitukset alkoivat kello 19:00. 

Altaalle oli myös kutsuttu harjoitusvastukseksi tarkasti valittu nippu miehiä. Valintakriteerinä ei ollut ulkoiset tekijät tai siviilisääty vaan pelityyli. Halusimme pelata joukkuetta vastaan, joka syöttelee nopeasti ja pelaa ketterästi. Miehiltä kiellettiin kaikki voiman käyttö: he eivät saaneet laittaa palloa kynkkään tai karvata meiltä palloa pelkkään voimaansa turvautuen. Ja kuinka ollakaan, me naiset jyräsimme! 

Pelaaminen oli huippua! Täysillä vaihdoilla selkeät kolme erää pelatessa pystyi kokeilemaan mihin oikeasti pystyy. Ei tarvinut pelätä maitohappoja tai seuraavaa sukellusta, sillä vaihtoon pääsi heti kun siltä tuntui. Jotain kertoo koko joukkueen flow tilasta se, että allasajan loppuessa koko joukkue oli harmissaan. Ikinä ei ole 90 min allas mennyt niin vauhdilla. 

Helsingin tytöt matkalla kotia. Sirpa #15, Seda #12, Irina #1 ja kuskina Ella #8

Treenien jälkeistä keskustelua WhatsAppissa

Terveisin, Seda #12

Leirillä täl puolel jokkee 13.-14.6.

Sitä tietää taas pelanneensa viikonloppuna, kun tuolin selkänojaan nojautuminen tekee kipeää mustelmista johtuen. Onneksi ei ole kovinkaan lämpimät säät, sillä hamesääristä ei ole tietoakaan, ja hihattomien paitojen käyttäminen olisi enemmänkin kuin kiusallista. 

Turussa pääsimme pelaamaan isompaan ja syvempään altaaseen. Oli positiivista huomata, että syvyys ei tuntunut kummemmalta. Lauantaina tuoreilla jaloilla sukeltaessa ei altaan kokokaan ollut ongelma, mutta sunnuntaina uupumuksen huomasi. Sukellukset väheni ja välillä sitä huomasi katselevansa pinnasta puuskuttaen, kun kaveri rimpuilee yksin irti vastustajista. Reilu kuukausi aikaa kohottaa vielä kuntoa!

Lauantaina altaiden välissä huoltajamme Heli ohjasi meille palauttavan lihashuolto tuokion, joka meidän tulisi tehdä osana alkulämmittelyä omassa arkitreenaamisessakin. Helin harjoituksiin kuului yläraajan nivelten (sormista olakpäihin) pyöritykset ja selkärangan  lämmittely. Lisäksi venytimme alaraajoja itsenäisesti ja parin avustuksella. 

LämpöYkkönen Oy tukee meidän MM-kulta tavoitetta 

Oona #10 ja Kira #3 etsivät neliapiloita

Ilona venyttää Elinan #4 etureisiä

Lauantai iltana kävimme koko porukalla Aurajoen rannassa ruokailemsassa. Ruoka oli hyvää, ja sitä oli tarpeeksi, ainakin suurimmalle osalle. Ne, jotka vielä jaksoivat, hakivat kesän ensimmäiset jäätelöt jälkiruoaksi. Ennen nukkumaan menoa sovitimme vielä edustusvaatteet. Oona #10, Ella #8 ja Kira #3 olivat tehneet hyvää työtä etsiessään meille hyvän vaate kokonaisuuden. Kiitos tytöille!

Sunnutai aamun selfie =)

Kira #3 ei edes ole joukkueemme seniori, ja sekin tarvitsee jo pyörätuolia,

Terveisin Seda #12

Training camp in this side of river

You know that you have played uwr in weekend when you feel pain in your back while sitting in a bench. It is good for our sake that is not yet summer time in Finland (do we really have it?) because wearing a skirt is not an option and using sleeveless shirts would be more than bothersome.

Our camp was held in Turku where the training pool was big and deep. It felt good to play in such a big pool, so much more space! Trainings in Saturday felt good with fresh and rested body but on Sunday you could really spot the difference: multiple training hours on Saturday had been demanding. On Sunday dives felt harder and at times you could see from the surface how your co-player struggled by herself in the bottom of the pool. Nevertheless the camp was really good and we still have one month to go before Cali.

On Saturday between our pool exercises our team physical care-taker instructed us a physical session which was meant to recover our bodies from previous training session and prepare for the upcoming ones. For examples movements for shoulder and spine rotation were included to the exercise. In addition we stretched our lower bodies together with team mate and independently.

On Saturday evening we went to have dinner together next to the river Aurajoki. Food was good and there was enough it, at least for most of us J Those who still had energy went to pick up ice-creams before heading to the hotel. In hotel we tried on our new team clothes and other accessories. Oona #10, Ella #8 and Kira #3 have made good work while searching suitable ones, thank you girls!

PS. Note regarding the title for our foreign readers: The city of Turku is divided by river Aurajoki and people who live in Turku always ask “Which side of river do you live?” and reply is often “This side of river” J

Kisat lähestyy!

Apua! Nyt se iski, tajusin, että kisoihin on enää todella vähän aikaa. Jouluna muistan jutelleeni kisareissusta, joka tuntui kaukaiselta. Siihen oli vielä kauheasti aikaa, ja kaikkea saattoi vielä tapahtua, mutta nyt voi laskea jo (jos ei minuutteja niin) tunteja kisojen alkuun!

Tarkemmin ajateltuna kisoihin on enää:

• 992 tuntia kisakoneen nousuun
• 47 päivää kisojen alkuun
• kaksi kokonaista maajoukkueleiriä, joiden lisäksi yksi talkooleiri Kokkolassa
• kolme maajoukkueen viikkoharjoitusta Tampereella
• juhannuksen lisäksi yksi ainut uppopallovapaa viikonloppu
• yksi ainut 10x 100m testiuinti 
• VAIN 15 tuntia omatoimista treeniä altaassa
• n. 33 alkulämmittelyä
• n. 320 tuntia unta ennen kisakoneen nousua
• yksi ainut lauantai, jolloin olisi mahdollista tavata "ei-uppopallo"kavereita

Tuntuu, että aikaa olisi vähän, mutta vielä vähäisemmältä se tuntuisi, jos en voisi luottaa kaikkiin joukkueemme pelaajiin. Vuosien aikana olemme tehneet ahkeraa ja määrätietoista työtä. Maajoukkueen tukipilarina toiminut valmentajamme Juhani Honkanen on luotsannut meitä eteenpäin pitkäjänteisesti. Odotan innolla viimeistä kuukautta ennen kisoja, sillä intensiivinen yhteisharjoittelu kohottaa joukkuehenkeä ja nostattaa kaikkien voittofiilistä, mikä näkyy pelissä. Kovien treenien jälkeen saunanlauteilla istuessa voi aistia lähestyvät kisat, toiset painaa mietteliäänä pään käsien väliin ja toiset keskustelevat innokkaasti pelin aikana tapahtuneista tilanteista. On myös aika huikeaa ajatella, että 54 päivän päästä me ollaan MAAILMANMESTAREITA!

Heli #6 ja Jenni #2 

Joukkue Helsingissä 2011

Ilona, Jenni #2, Saija #5 ja Kira #3

Terveisin, Seda #12

p.s. Loppukeväästä uhannut rahapula on nyt oikaistu. Tämänkin suhteen voi olla ylpeä pelaajistamme, jotka sormet syyhyten ja puhelimet kilisten soittelivat sponsorointi ja talkoo mahdollisuuksien perään. Kiitos kaikille tukijoille!

TEHO- Ella #8 testaa palkkaria

Kun treenimäärät ovat suuret, joutuu usein samalle päivälle ajoittamaan kahdet tai jopa useammat treenit.  Etenkin peli- ja leiriviikonloppuina treenimäärät nousevat useampaan tuntiin päivässä ja palautumisesta on huolehdittava pelien taikka treenien välillä. Toki kroppa on parhaimmillaan levänneenä ennen ensimmäistä treeniä, mutta kropan täytyy toimia mahdollisimman tehokkaasti myös rasituksen jatkuessa. Kun tavallinen ruoka on liian raskasta syötäväksi tai ei anna tarpeeksi oikeanlaista energiaa palautumista varten, tarvitaan järkevän ruoan rinnalle palautumisjuomia tai –tuotteita, jotka käynnistävät palautumisprosessin mahdollisimman nopeasti.

Itsellä on usein 3-4 päivää viikossa, jolloin treenaan useammin kuin kerran. Tyypillisesti niinä päivinä, kun pelitreenit ovat illalla, käyn aamulla salilla tekemässä salitreenin taikka aerobisen, riippuen meneillään olevasta kuntokaudesta ja viikon muusta treeniaikataulusta.  En ole peli- tai viikonloppujen ulkopuolella kovinkaan tottunut käyttämään palautumisjuomia. Pari vuotta taaksepäin käytin palkkaria salitreenien jälkeen, mutta juoman aiheuttamat vatsakivut saivat lopettamaan sen käytön. Nykyään käyn yleensä salilla aikaisin aamulla ennen töitä. Lähden salille tyhjällä vatsalla (paitsi vatsan kurniessa nappaan puolikkaan banaanin/proteiinipatukan tai vähän pähkinöitä) ja syön aamupalan töissä heti salin jälkeen. Olen ajatellut, että fiksu aamupala piakkoin treenin jälkeen on riittävä palautumista ajatellen. Kuitenkin, jos aamulla tekee salitreenin ja illalla on tiedossa pelit, on olo altaassa aika hapokas tiukan aamutreenin jälkeen. Päätinkin siis ottaa palkkarin takaisin käyttöön ja otin testattavaksi Olvin Teho Sport –palautumisjuomat. Palautusjuomia on kahteen eri tarkoitukseen: kestävyysurheilulle ja voimaharjoittelulle omansa. Omana suosikkina ovat jo aiemmin olleet Tehon vähäsokeriset proteiinipatukat, jotka maistuvat hyviltä eivätkä ole liian makeita. Vähäsokerisuus on ehdoton plussa, koska osa patukoista sisältää huomattavan määrän sokeria, mikä ei ainakaan itseä miellytä. Kokeilin tuotteita etukäteen suunnitellusti parin viikon ajan ja koin havaitsevani positiivisia eroja aiempaan verrattuna. Testijaksoon sisältyi normaalit treenit sekä yksi turnausviikonloppu. Kirjoitin ylös keskeisimmät huomiot ja yleisfiiliksen tuotteista turnausviikon ajalta.

Haaveita ja pettymyksen pelkoa

WhatsApp keskustelu käy kuumana, jopa valmentajamme on innostunut lähettämään linkin biisin, jota sitten lauletaan kun voitetaan mestaruus. Tyttöenergiaa, voitontahtoa ja innokasta kisa-asennetta, kunnes minun mieleni pysäyttää ajatukset tappiosta. 

Kymmenen vuoden ajan olemme pelanneet yhdessä, leireilleet ja osallistuneet kilpailuihin, vaikka toiset ovat ajatelleet osallistumisemme kilpailuihin olevan silkkaa rahan tuhlausta. Joukkue on kasvanut niin lukumäärällisesti kuin taidollisesti ja henkisestikin, mutta olenko minä kasvanut henkisesti? Joukkueena olemme vahva, mutta pärjäänkö minä yksilönä?

Viikonlopun leirillä harjoittelimme rankkareita, joka on vahvasti yksilösuoritus. Koska uppopallossa maalierot ovat pieniä, pelissä rangaistuspallo voi ratkaista koko ottelun. Siihen liittyy paljon odotuksia. Torjutessa rankkarin olet nöyrä sankari, joka on altavastaajan roolissa pystynyt taistelemaan 45 sekunnin ajan. Tekijänä olet uhkaava ratkaisuntekijä, joka nousee hetkeksi huomioon, kaikki tykkäävät korintekijöistä, niillä voitetaan!

Itselläni on kokemuksia onnistuneista ja epäonnistuneista rankkareiden torjunnoista. Päällimäisenä mielessä vuodelta 2011 torjunta, jonka päätteksi pyörryin. Tämä on siis se onnistuminen! Se tunne ja tieto, että taisteli loppuun asti, viimeiseen pisaraan ja antoi kaikkensa joukkueen eteen on mahtava! Ja se norjalainen ei tehnyt sitä maalia. Epäonnistumiset ovat usein tyhmiä pieniä virheitä. 2014 tiesin heti epäonnistuvani rankkarissa, kun siirsin jalkaani liian hitaasti hyökkääjän eteen, ja hän pääsi kiertämään pääni puolelta korin alle. Jälkeenpäin ajateltuna, olin hieman liian varma jalkatyöskentelystäni, minkä vuoksi en keskittynyt asiaan tarpeeksi. Joukkue ei ottanut epäonnistumistani raskaasti, mutta itse otin. Itseensä pettyminen on mielestäni inhottavinta ja hankalinta urheilussa. Silloin ei auta minkään sortin lohdutukset, tappio pitää käsitellä omassa päässään. 

Lienenkö luonteeltani murehtija, mutta valitettavan usein mieleeni hiipi ajatus "entä jos häviämme, alisuoriudumme tai murrumme kisoissa?". Ajatus on niin ahdistava, että fyysisesti tulee tukala olo. Toisaalta tämä tunne ajaa treenaamaan ja keskittymään harjoitteluun. Onneksi treenatessa mielessäni pyörii voittoisat ajatukset. Juoksen, koska saksalaiset juoksevat ja juoksen pidemmälle ja kovempaa kuin norjalaiset. Salilla treenaan järkevästi, ja altaassa sukellan pidemmälle kuin ruotsalaiset. 

Parhaimpien flow-tilojen aikana olen pelkästä semifinaalin voitto ajatuksesta kyynelehtinyt. Jos ajatus semifinaalin voitosta saa minut itkemään, mitä tapahtuu, KUN voitamme maailmanmestaruuden?

Seda #12

Bari 2007, miesten finaalin jännitystä, Suomen miehet voitti!

PM pronssijuhlat 2010

PM hopeajuhlat 2013

Maajoukkueleiri Seinäjoella- paaaaljon kuvia!

Lauantai aamulla kokoonnuimme muutaman viikon tauon jälkeen Seinäjoen uimahallin aulassa. Pitkästä aikaa meillä oli edessä kokonainen leiriviikonloppu, lauantaina ei ollut turnausta tai muitakaan pelejä, eli kerrakin ainakin ensimmäiset leirialtaat eivät tuntuneet aivan tuskalta. Lauantaina aika altailla hurahtikin nopeasti erilaisten harjoitteiden ja pelailun myötä. Aikaisemmin leireillä yöt koulunlattialla tai jonkun pelaajan kummin kaiman sukulaisen olohuoneen lattialla siskonpedissä viettäneenä oli luksusta päästä hotelliin yöksi. Ja mikä tärkeämpää sunnuntai aamuna hotellin aamiaispöytää tyhjentämään ;) Lauantai iltana kokoonnuimme ruokailun jälkeen vielä ”jatkoille” valmentajamme Juhanin huoneeseen pitämään palaveria sekä testailemaan mahdollisia joukkue-uimapukuja. Maihtoivat seinänaapurit ihmetellä kun 14 kovaäänistä naista pulisivat kuka mitäkin sovituksien yhteydessä pienessä huoneessa.

Mitäköhän Juhanin vaimo ajattelee kun sen sängyssä on näin monta naista lauantai iltana?

Voittajan ilme!

Vaikka Seinäjoen uimahalli oli suljettuna koko sunnuntaina olivat he ystävällisesti järjestäneet meille mahdollisuuden käyttöö hallia pyhäpäivästä huolimatta. Eli aivan mielettömän suuri kiitos heille siitä! Upeaa, että tälläinen oli mahdollista. 

Sunnuntaina ei ihan hirveästi aamupalapöydässä kyllä allekirjoittanutta hymyilyttänyt eikä uskaltanut vatsaakaan aivan pinkeäksi ahmia. Edessä oli muutaman tunnin päästä perinteinen testiuinti meillä onnettomilla, jotka eivät sitä olleet vielä ehtineet tehdä. Kun puolet suuntasivat aamuverryttelylle aurinkoiseen ulkoilmaan me muut haimme tsemppaus fiilistä toisistamme ja The Pointer Sisters:n I´m so exited (tai kuten Jenni #2 laulaa lurautti I’m so exiting) –kappaleesta. Ehkäpä tästä fiilistelystä oli apua sillä huimia aikojahan me siellä taottiin. Tästä mystisestä testiuinnista, johon meillä on viha-rakkaus –suhde (usealla vain viha) myöhemmin ihan oma postauksensa. Hirveältähän se tuntui ja taisi siinä viimeisen vedon jälkeen aamiainen syötyä toiseen kertaan yhdellä jos toisella, mutta aina on kyllä hyvä fiilis kun se on ohi ja tehty.

Testin perään teimme uintitekniikka harjoituksia, jotka tulivat ainakin itselle tarpeeseen. Itse ainakin kuvittelin osaavani uida, mutta kyllä sieltä tekniikasta aina vaan löytyy jotain korjattavaa. Lisäksi sunnuntai koostui muista harjoitteista ja pelaamisesta. Useampaan otteeseen totesimme Kiran #3 ja Helin #6 samalla puolella pelatessamme, että voi vitsi kun sujuu hyvin ja vastapuolen karvatessa ja painaessa päälle, että onneksi nuo pelaavat oikeasti meidän kanssa samalla puolella :D.

Kaiken kaikkiaan leiriltä jäi käteen niin paljon onnistumisen fiiliksiä kuin asioita, joita vielä harjoitella ja pohtia. Sunnuntai-iltana kotiin päästyä korvamatona soi edelleen ”I’m so exited, and I just can’t hide it. I’m about to lose control and I think I like it. I’m so excited, and I just can’t hide it. And I know, I know, I know, I know, I know I want gold, want gold.”

H3li #6 kerää voimia testiuintiin.

Aamu alkaa buranalla.

Testiuinnin tehneet aamureippailulla.

Heli #6, Kira #3 ja Oona #10

Sama poppoo, eri poseeraus =)

Ei olisi vielä 10 vuotta sitten uskonut, että joskus naisten maajoukkue on altaalla LIIAN aikaiseen.

Kaikkensa (Euroviisuille ja joukkueelle) antanut Elina #4 ja Sirpa #15 kuskina

Mira #14

Arkinen MM-kullan tavoittelu

MM-kullan tavoittelu vaatii treenitunteja, ja mitä lähemmäs kisat tulevat, sitä enemmän se vie myös aikaa ajatuksissani. Valmistautuessani edellisiin MM-kisoihin olin sinkku ja tein osa-aikatöitä, minulle ei ollut lemmikkiä ja asuin yksin. Treenaamiselle oli aikaa juuri niin paljon kuin itse halusin. Ei tarvinut välittää olenko tarpeeksi kotona, imuroinko ja kuinka kauan voin olla menossa, ettei koira tylsisty kotona yksin. Menin miten menin, tulin miten tulin ja haaveilin tulevista peleistä milloin huvitti. Olin tilivelvollinen vain itselleni, enkä ollut vastuussa muuta kuin omista asioista. Kenenkään muun hyvinvointi ei ollut minusta kiinni. 

Nyt tilanne on eri. Minulla on täyspäiväinen työ, vuoden ikäinen koira ja asun poikaystäväni kanssa yhdessä. Kahdeksan tuntisen työpäivän jälkeen energiaa pitää olla vielä kodin- ja koiranhoidolle, treenaamiselle ja kotona olisi hyvä olla muutakin kuin kiukkuinen noita-akka.  Mikään näistä ei estä treenaamista, mutta ne on asioita jotka pitää ottaa huomioon arkea suunnitellessa. Tämä ei tietenkään ole mikään absoluuttisen oikea lista, vain minulle nousseita ajatuksia.

Ruoka ja ruokaostokset. Tämän haluan käsitellä ihan erillisenä osiona, koska se on aika merkittävä asia kaikkien arjessa, ja mitä enemmän urheilee sitä tärkeämpi riittävä ravinto on. Aikaisemmin kannoin töihin lähes aina eväät, ja lounasruokalan hyödyntäminen oli harvinaisempaa herkkua. Aamulla siirsin valtavan eväspinon työpaikan jääkaappiin, ja iltapäivällä työkaverit ihmettelivät minne se kaikki ruoka oli kadonnut. Tosiasia on se, että jääkaapissa olevien eväiden lisäksi, huoneeni kaapista löytyy vielä hätäevästä nälkäisiin iltapäiviin. Nyt arjen kiire on vienyt voiton ja ruokailen päivittäin lounasravintolassa. Hyvä niin, sillä siellä saan ravitsevan ja runsaan lounaan, jolla jaksan pitkälle iltapäivään. Kotonakaan ei tarvitse ylläpitää mitään suurtalouskeittiötä, kun yksi ateria päivässä on jonkun toisen laittama. Olmme pyrkineet tekemään isot kauppaostokset kerran viikossa, ja yritämme aina ostaa koko viikolle. Todellisuudessa emme vieläkään ole täysin oppineet sitä, ja pari kertaa viikossa pitää kuitenkin turvautua lähikauppaan. Millon loppuu puuro ja milloin leipä.

Työt. Kuinka moni voi todeta, että työt häiritsee harrastamista? Näin leikkimielisesti ajattelee varmasti moni innokas kuntoilija ja urheilija. Tosiasia kuitenkin on se, että Suomessa on vain kourallinen urjheilijoita, jotka ansaitsevat urheilemalla leivän pöytään. Yksikään niistä ei ole uppopalloilija. Alallani kuntosalit ovat arkea, ja työpaikkani yhteydessä on sali, jota voin käyttää. Tämä helpottaa jonkin verran arjen aikataulutusta. Puhuin myös avoimesti urheilutavoitteistani työpaikalla, joka avasi uusia mahdollisuuksia. Pomoni kanssa löysimme yhteisen ratkaisun työtilanteeseeni, jolla mahdollistetaan myös palautuminen maajoukkueleireistä ja peleistä. Sain myös  joillekin aamuille aikaa aamutreenille.

Parisuhde. Tapasimme poikaystäväni kanssa edellisten kisojen jälkeen. Kovin urakka oli takana, ja maajoukkue toiminta oli pienellä "huili tauolla". Seuraavat kaksi vuotta taas kuntoutuin jalkaani ja olkapäätäni. Nyt  treenaan täysillä, leireilen melkein jokatoinen viikonloppu ja vietän pari iltaa viikossa uimahallilla. Minä en TODELLAKAAN ole mikään parisuhteiden asiantuntija, mutta tähän tilanteeseen olemme mielestäni löytäneet kaksi hyvää ratkaisua. Olemme avoimesti puhuneet kisoihin menevästä ajasta. Poikaystäväni tietää milloin on leiri ja osaa siten varautua koiran kanssa kahdestaan vietettävään viikonloppuun. Minun poissaolo ei siis tule yllätyksenä eikä näin ollen synny pettymyksiä. Toinen ratkaisu on meille melko luontainen, sillä tapasimme salilla. Treenaamme yhdessä. Jos nyt ei ihan sylikkäin väännetäkään rautaa, niin voidaan kuitenkin sanoa, että treenaaminen on asia joka yhdistää meitä vahvasti. Onpahan meidät nähty uppopallo altaassakin yhtäaikaa! Tässä vielä vinkkejä yhdessä treenaamiseen =)

Sandefjord 2011, PM-hopeamitalistit.

Millaisia ratkaisuja sinulla on meidän joukkueen arjensankareille?

Terveisin Seda #12

Tädin lomajalkatreeni Berliinissä

Berliinissä pyöräily on yleinen liikkumistapa, mutta puistoon mentäessä polut kuuluvat juoksijoille. Miljoonakaupungiksi Berliini on hyvin vihreä, suurinpana puistona mainittakoon matkaoppaistakin tuttu Tiergarten. Puistoalueita löytyy kuitenkin paljon muualtakin, ja Berliinin halkaisevan Spree-joen sivuhaarat mahdollistavat liikunnan myös veden lähellä. Uimaan en toki eksyisi kanaaleihin, mutta lenkkiympäristönä ne ovat ihastuttavia. Kanaalin varret ovat rauhallisia paikkoja jumpata tai istua iltaa, ja siltojen kohdalla on usein liikkeitä tai markkinoita.

Siskoni asuu Kreuzbergissä, minkä vuoksi eksyn usein täällä kanaalien varrelle lenkille. Siltojen kohdalla päätän jatkanko matkaa, vai vaihdanko puolta ja kuljen kanaalin toista puolta kotia. Tällä lomalla lenkille  mukaani sain seitsemän kilon lisäpainon, jonka kanssa juokseminen toki on mahdotonta, mutta kävelyyn se toi lisää tehoja. Siskontytön paino oli myös hyvä lisä jalkajumppaan.

Tädin lomajalkatreeni:  tunti kävelyä, jonka puolivälissä

 Viisi kierrosta

• 20 askelkyykkyä
• 20 sumokyykkyä
• 20 penkille nousua 

Pelaajaesittely- Kira #3

Tämä suomenruotsalainen pimatsu kuuluu ehdottomasti joukkueemme selkärankaan. Hän on joka paikan höylä ja kykenee pelaamaan mitä tahansa paikkaa ilman minkäänlaisia ongelmia, mutta yleisemmin hänet näkee joko korin päällä tai sen edessä. Kira on uppopallossa luonnonlahjakkuus ja jo muutaman kuukauden uppopalloilun jälkeen hän pelasi maajoukkueessa ja kamppaili pohjoismaiden mestaruudesta. Sen jälkeen hän ei ole näistä piireistä pois päässytkään. Eikä me hänestä halutakkaan päästä!

Hän on syntyperältään kaukaa pohjoisesta (Oulusta), mutta lapsuutensa asunut Kokkolassa ja nyt tampereilaistunut jo jokusen vuoden. Johtuneekohan pohjalaisesta sisusta jääräpäisyys pysyä altaan pohjassa hyvinkin pitkiä aikoja tilanteita luovuttamatta vai onko se pelkkää hulluutta tätä lajia kohtaan? Ja mistä hänet pikku sydänkohtauksenkin jälkeen voi löytää? Edelleenkin altaasta.

Altaan ulkopuolella tämä kuvankaunis neito työskentelee tampereen stadiumilla somistajana ja kaiken tämän lisäksi hän on kahden aivan ihanan pikku pojan äiti. Myös nämä pienet vesipedot voi tavata uimahallissa leireilemässä meidän kanssa :) Samoin kuin moni meidän jokkueesta hän rakastaa kaikkea urheilua, mutta nauttii enemmän salilla raudan pumppaamisesta kuin zumba tunnilla hytkymisestä. Hyvän ruuan syöminen kuuluu myös "harrastuksiin", samoin kuin salaa kaija koon musiikin tahtiin tanssiminen ;) Tämä nainen on maalivahtiparin lisäksi esimerkillinen joukkuetoveri, aina toivottu sisko sekä hyvä ja luotettava ystävä<3

Ainiin! Sori miehet, tämä pippurinen miss syyskuu on onnellisesti naimisissa eli EI sinkku ;)

Etualalla Kira #3 jonka takana Saija #5 

Pelaaja esittelyt alkavat - Seda #12

Blogissa puhutaan koko ajan joukkueesta, siitä mihin yhdessä tähtäämme, kuinka meillä on kivaa ja kuinka erilaisia olemme. Nyt olisi ehkä aika myös kertoa, ketkä tämän joukkueen muodostavat ja millaisia me olemme. Kevään aikana joukkueen naiset tulevat teille tutuksi esittelyiden myötä. Aloitetaan minusta!

Pienestä asti olen viihtynyt vedessä. Mökkirannassa saattoi kulua neljä tuntia putkeen kahlatessa, ja pois suostuin vain itkun saattelemana. Äitini ei ole vesipeto, mutta minä olenkin kulkenut isäni jalanjäljillä ensin laitesukelluksen pariin ja sitten uppopalloaltaaseen. Lapsesta asti olen pitänyt liikunnasta, mutta siitä huolimatta olin pullea ja kömpelö. Harrastin tanssia ja hetken aikaa uintia, mutta lajini löysin vasta 16-vuotiaana. Olin pelannut vain puoli vuotta kun keväällä 2004 uskaltauduin jo nuorten maajoukkueleirille. Silloin se tapahtui, minusta tuli urheilija! Mitä voimakkaammaksi, taitavammaksi ja parempi kuntoiseksi tulin sitä itsevarmemmaksi kasvoin. Vaikka taitoni eivät olleet vielä ensimmäisissä maaotteluissani kovinkaan kummoiset, valmentajat antoivat minulle peliaikaa. Uskon tämän olleen kiitos ja palkinto uurastuksestani joukkueen eteen. 

Nyt olen pelannut uppopalloa lähes 12 vuotta. Välillä sitä miettii, että mikä minut saa kerta toisensa jälkeen hyppäämään altaaseen, mutta tähän minulla on ainakin kaksi selkeää syytä. Uppopallo on asia, jossa koen olevani hyvä. Se on "minun juttu" ja saan siitä itsevarmuutta. Toinen syy on joukkueen kanssa kilapaileminen. Sydämessäni maajoukkue on minun kotijoukkue, joka kasvattaa minussa kilpailuhenkeä. Tällä joukkueella haluan voittaa!

Kun en ole treenaamassa, teen töitä fysioterapeuttina. Aikoinaan hain opiskelemaan yhteiskuntapolitiikkaa, mikä on melko huvitttavaa, sillä tulevat eduskuntavaalit aiheuttavat minulle nyt todellista päänvaivaa. Luulin edustavani jotain, mutta vaalikoneet kertovatkin kaikkea muuta. Vuoden vaihteessa muutin kotikaupungistani Jyväskylästä Helsinkiin. Olen aina ajatellut olevani isonkaupungin tyttö, mutta nyt harkitsemme Mikon kanssa Hyvinkäälle muuttoa. Millonkas Riihimäellä on uppopallo treenit?

Ai niin! Ihmettelette varmaan nimeäni. Isäni on turkkilainen.

Terveisin Seda #12

1. Perus sunnuntai aamu.
2. Laajavuoren valloitus Suvin, entisen mokke kaverin, kanssa kesällä 2014
3. Tupareiden teemana haaveet. Maailmanmestaruus!

Leireilyä- miksi me tehdään tätä?

Mikä saa aikuistuneen, työssäkäyvän perheenäidin kerta toisensa jälkeen jättämään viihtyisän kotinsa ja pellavalakanaisen futoninsa, pakkamaan hammasharjansa ja pyjamansa, matkustamaan auton takapenkillä satoja kilometrejä johonkin kyläpahaseen, yöpymään makuupussissa ventovieraiden ystävällisten ihmisten kotona tai kylmällä koulun lattialla, syömään lattialla istuen kassissa tummuneita banaaneja ja lämmintä maitorahkaa pelikaverilta pummitulla kertakäyttölusikalla, hyppäämään aivan liian monetta kertaa väsyneenä ja nälkäisenä epämiellyttävän kylmään ja märkään veteen varusteiden hangatessa rakoille kulunutta ihoa, tekemään niitä samoja puuduttavia ohitusharjoituksia, kuuntelemaan ne samat saarnat vapaan käden käytöstä ja vapaan tilan hakemisesta?

Viikonloppukoti

1. Joukkue. Parikymmenpäinen joukkio eri ikäistä, erikokoista, -näköistä, -luonteista naista jotka jakavat intohimoni, haaveeni ja tavoitteeni (ja tummuneet banaanit ja kertakäyttölusikat). Meillä on yhteiset vastustajat, meillä on yhteinen tavoite, meillä on yhteinen tie. Se tie on ollut ja tulee olemaan pitkä ja sille tielle mahtuu paljon ainutkertaisia kokemuksia ja hetkiä. Ja kun sellaisia jakaa joukkion kanssa, kasvaa joukkue joksikin paljon suuremmaksi kokonaisuudeksi kuin vain 20 eri murteita puhuvaa joukkueeksi kerättyä naista.
2. Uppopallo. Parasta mitä ihminen voi harrastaa. Saa lutrata vedessä, saa painia, saa vauhdin hurmaa ja voimien mittelöä. On henkisesti, fyysisesti ja taidollisesti päättymätön oppimisen ja oivaltamisen kenttä. Uppopallo, se on intohimo, sitä ei voi selittää.
3. Maajoukkueleiri. Jotkut menevät joogakurssille, vetäytyvät hiljaisuusretriittiin, menevät baariin vetämään pään täyteen tai menevät viikonloppulomalle ystävien tai elämänvalitun kanssa, jotkut makaavat sohvalla, katsovat televisiota ja antavat elämän soljua. Minä menen kerran kuussa viikonlopuksi maajoukkueleirille.  Maajoukkueleiri on paitsi rankka treenileiri, myös henkisesti hyvin antoisa matka omien rajojensa, heikkouksien ja vahvuuksien ja kehityskyvyn äärelle. Leiriviikonloppuna kaikki arkiset huolet ja kiireet unohtuvat ja leiri on irtiotto ja retriitti jonka jälkeen jaksaa taas arkea uudella innolla ja energialla. Leirit; sydän riemusta kuplien niihin lähtee, väsyneenä mutta voimaantuneena niiltä palaa kotiin ja pellavalakanoihin.
4. Maailmanmestaruus. Vielä 10 ja 5 vuotta sitten se olisi ollut vitsi, nyt se on mahdollista ja tarjolla. Onhan se nyt aivan mahtavaa ja huippua hakea poika kotiin Kolumbiasta. Meillä on edessä huippu reissu ja ennennäkemättömän kovia pelejä. Me olemme matkalla maailmamestaruuteen.

Ensi kesän mestarit Barissa 2007

Terveisin Saija #5

Urheilua terveyden rajoilla

Kuinka monelle on käynyt niin, että kropasta loppuu voimat, mutta pää sen kun vaan jaksaa jatkaa? Puhutaan varmaan jonkun tason itsensä ylittämisestä. Meillä tätä itsensä ylittämistä vaaditaan joka kerta, kun hypätään altaaseen pelaamaan.

Vaikka kropassa on tusina kipeää osumaa ja voimat ovat ihan loppu, sukellat pitkää sukellusta niin, että kuulet pallean hakkaavan korvissa kertoen hapen loppumisesta. Normaalisti ihminen nousisi pintaan, vaan me ei! Tämä on se tilanne, kun katsotaan kenen pää kestää ja kenestä on maailmanmestariksi. Niin kauan kun olen pelannut on opetettu, että kipu kasvattaa ja se on vain päästä kiinni jaksatko vai etkö. Ehkä juuri tuon itsensä ylittämis vaatimuksen takia kuuntelin vain päätäni. Oli pystyttävä huipputuloksiin, vaikka kroppa kertoi muuta. Tätä voisi kutsua jo hulluudeksi.

Peruskuntoharjoittelua

Muuan pitkän linjan juoksija ja juoksukoulun opettaja selitti suomalaisten urheilijoiden huonoa menestymistä maailmalla riittämättömällä peruskuntoharjoittelulla. Toisaalta eräs hiljattain uppopalloilijoille luennoinut voimailuun erikoistunut ammattivalmentaja esitteli esimerkkitapauksia, joissa mm. lupaavien uimareiden ja motocross-kuskien jämähtänyt kehitys saatiin uusille urille maksimivoimaharjoittelulla ja painonnostoliikkeillä saatavalla räjähtävällä voimalla. Uskon molempia.

Vaihtelu ja monipuolinen harjoittelu kehittää. Pitää treenata sitäkin mitä ei haluaisi, mikä ei ole ominta, mihin ei usko. Minulla on monia hyviä kokemuksia siitä, että olen uppopalloiluun kyllästyneenä hakeutunut jonkun aivan muun lajin treeneihin (mm. paini, tanssi, painonnosto) ja uudenlaisesta treenauksesta voimistuneena löytänyt innostuksen uppopalloon uudelleen. Olen huomannut saaneeni uudenlaisesta treenauksesta kehitystä myös uppopalloon.

Olen iänikuinen peruskuntoharjoittelun vastustaja. En ole koskaan pitänyt pitkistä ja tasaisista treeneistä, en juoksemisesta enkä altaan edestakaisin uimisesta. Peruskuntoharjoittelu on uuvuttavaa ja aikaavievää. Kun valmentaja on saarnannut joukkueellemme peruskuntoharjoittelun tärkeydestä, olen takarivistä huudellut että ”eipäs kun voimaa” ja jatkanut peruskuntotreenien välttelyä. Olen pystynyt huijaamaan itseäni uskomaan, että uppopallon pelailulla ja salitreenillä saa ylläpidettyä riittävää kuntoa. Riippuu toki mitä pitää riittävänä. Muistan jokaisissa kansainvälisissä kisoissa huomanneen turnauksen edetessä, että en palaudu peleistä ja viimeisissä ja tärkeimmissä peleissä selviän pelipaikkani täyttämisestä enää välttävästi. Kuntoni ei ole kestänyt alkukarsintoja pidemmälle. Se on ikävä tunne, kun viimeisessä pelissä vaihtopenkillä syke ei laske ja sukellukset kentällä jäävät lyhyiksi, eikä kentällä saa tehtyä töitä voiton eteen. Kisojen jälkeen olen aina päättänyt, että seuraaviin kisoihin treenaan peruskuntoa. Aina se on unohtunut ja olen jatkanut vanhoja tuttuja treenitapojani.

Ensi kesänä ovat isot kisat edessä. Tulevista kisoista tulee elämäni tärkeimmät. Panokset ovat nyt niin kovat, että on lopetettava hääräily ja keskityttävä oikeisiin asioihin. Olen päättänyt tehdä kaikkeni. Kiitos Miikka, Juhani, Teemu, Tuomas ja Äiti sekä treenikaverini Seda#12, nyt minulla on monipuolinen treeniohjelma ja motivaatio sen noudattamiseen. Ensi kesänä Kolumbiassa tämä tyttö pelaa pelit täysillä loppuun asti hymyssä suin. Olen luopunut itselleni mieleisistä treeneistä ja tehnyt niitä elimistölleni vieraita, pitkiä ja puuduttavia peruskuntotreenejä. Alkushokin jälkeen olen yllätyksekseni alkanut pitämään peruskuntotreeneistä. Olen joutunut astumaan mukavuusalueelta ja panemaan surkastuneet hengitys- ja verenkiertoelimeni koville. Olen löytänyt itsestäni jälleen uusia ulottuvuuksia. Eilen tuli naisten maajoukkueen perinteisessä 10*100 m uintitestissä henkilökohtaiset kaikkien aikojen parhaat tulokset. Tunnen itseni teräsnaiseksi.