Toka peli

Minun valmentaja-aamuni alkoi jo paljon ennen muita. Vietin yöllä aikaa tietokoneeni ääressä katsomassa aiempaa peliämme. Tutustuin myös tulevaan vastustajaamme katsomalla ja analysoimalla heidän ensimmäisen pelinsä. Tein mielessäni analyysiä joukkueemme vahvuuksista ja mietin kohta
alkavan kisapäivän ainoata peliämme. Mietin pelaajiamme ja miten saisin luotua heille hyvän ja voitokkaan pelifiiliksen. Tein peleistä ja
aiemmista leiriharjoituksista videokoosteen, joiden avulla kävisin läpi haluamiani asioita.

 

Aamu alkoi valkenemaan ja mietin olivatko pelaajat saaneet hyvin nukuttua vai nakersiko päivän pelijännitys jo mielessä. Aamupalalla
fiilis oli kuitenkin totuttuun tapaan iloinen ja juttu luisti kuten muinakin aamuina. Pientä kutinaa oli iloisesta puheensorinasta huolimatta pelaajien vatsan pohjassa, sillä olihan edessä tärkeä ottelu.

Aamupalan jälkeen ohjelmassa oli jo kertaalleen toteutettu aamurutiini, johon kuului ottelupalaveri, rentoutusharjoitus ja joukkueen kokoonpanon julkistaminen. Ottelupalaverissa käymme läpi joukkueen pelitaktiikan ja samalla pyrin löytämään sanat, joiden avulla saan pelaajat virittymään pelissä vaadittavaan lataukseen. Asioiden läpikäynti saa jo sydämen sykkimään kiivaammin ja kukin pelaaja reagoi tunnelataukseen omalla tavallaan.
Tunnen pelaajamme jo niin hyvin, että tiedän ketkä lähtevät tässä vaiheessa käymään hotelli helpotuksessa rauhoittumassa. Olin miettinyt
jo ennen kisoja rungon asioiden läpikäynnille ja jännitystä lievittääkseni olin ottanut peliin liittyviin valmistautumisrituaaleihin
mukaan rentoutusharjoituksen. Pian kuuluikin jo huoltaja Helenin rauhoittava ääni ja huoneeseen vilkaistessani kaikki olivat selällään
lattialla rentouttamassa kehoaan ja rauhoittamassa mieltään. Itse sain keskityä hetken omiin ajatuksiini ja järjestellä huoneessa
olevalle pöydälle fiilistä kohottavaa yllätystäni.

 

Mieltäni painoi joukkueen kokoonpano, sillä jokainen pelaaja on kilpailuhenkinen ja haluaa pelata jokaisessa ottelussa. En tiedä miksi
juuri tänään tuo tehtävä tuntui todella vaikealle. Joukkueessa on neljätoista maailmanluokan pelaajaa ja tuntuu pahalta sanoa kahdelle heistä, etteivät he kuulu aloituskokoonpanoon. Tiedän jo etukäteen, että jokainen varalla oleva pelaaja pahoittaa mielensä vaikka ei sitä ulospäin näyttäisikään. Oma mieli on kuitenkin kovetettava ja mietittävä luotua pelistrategiaa parhaiten palveleva aloituskokoonpano. Olen vastuussa joukkueestamme ja joukkueen etu on aina laitettava etusijalle vaikka sydämessäni tuntuisi kuinka pahalle.

 

Palaveri saatiin päätökseen ja pelaajien mieli oli korkealla. Seuraavaksi oli aurinkorasvojen levittäminen pelaajien iholle ja tämä työ oli huoltajamme, vaimoni Ninan ja minun tehtävä, sillä pelaajien kädet eivät saa olla rasvaiset tulevan pelin vuoksi. Tämän jälkeen olikin jo päivällinen, jonka avulla jaksaisimme pelata täydellä teholla koko pelin ajan.

 

Lähtö altaille, valmistautuminen peliin liikkuvuus ja hengitysharjoittein sekä lämmittelyuinti sujui ihan hujauksessa. Päässä
myllersi peliin liittyvät asiat. Vihdoin kuuului pelin aloitussummerin ääni korvissani ja aloin
innokkaana seuraamaan peliämme. Pelaajat olivat omaksuneet hetkessä peliin luomani pelitaktiikan ja peli eteni upeasti. Pian vastustaja sai kuitenkin mielemme järkkymään tekemällä ensimmäisen maalinsa. Mieleeni
nousi heti kannustavat sanat, jotka huusin pelaajillemme. Vastustajan tekemä maali saattaa musertaa joukkueen selkärangan, mutta tiesin jo entuudestaan, ettei meille niin kävisi. Pelaajamme ja joukkueemme on
kasvanut vuosien työn tuloksena altavastaajan asemasta itsevarmaksi ja taistelevaksi naarasleijonatiimiksi, jossa jokainen auttaa toistaan jokaisessa tilanteessa eikä tämäkään tilanne ollut poikkeus. Taktiikan muutoksiin ei ollut tarvetta ja peli jatkui todella kiivaana ja nopeana koko kentän alueella. Kovasta yrityksesämme huolimatta peli päättyi
lopulta kuitenkin tappiollisesti. Vastustajan kansallislaulua kuunnellessani pidin silmiäni kiinni ja olin tulokseen pettynyt.

Joukkueemme pelasi upeasti, parasta peliä mitä olen nähnyt jokainen tilanne taisteltiin loppuun saakka eikä periksi annettu missään
vaiheessa. Olin tuloksesta huolimatta ylpeä jokaisesta pelaajastamme. Pelaajat käsittelevät häviön kukin omalla tavallaan. Olen yrittänyt
opettaa pelaajille omaa elämänfilosofiaani, jonka mukaan mennyttä ei kannata miettiä. Historiaa ei voi enää muuttaa ja siksi siitä onkin  löydettävä asoita, joiden avulla meistä tulee tulevaisuudessa vahvempia ja parempia. Ajatusmallini mukaan kaikki energia on käytettävä asioihin,
joihin voi itse vaikuttaa ja työntää syrjään ne asiat, joille ei voi mitään. Tiedän silti, ettei tuo opetukseni tule ensimmäisenä pelaajien
mieleen tappiota käsiteltäessä.

 

Tiedän jo ennen iltapalaveriamme, etteivät kaikki usko "pelasimme ottelun suurella sydämellä ja todella hyvin laatimaani taktiikkaa
noudattaen", kun ottelu on päättynyt tappioon. Joku voi jopa ajatella, että tuo on pelkkää sanahelinää ja ei voi pitää paikkaansa ... päättyihän ottelu tappiollisesti. Tuo on ihan luonnollinen reaktio, sillä kiihtyneessä ja epäoikeutta kohdanneessa mielessämme kaikki näyttää harmaalta. Minä näen joukkueemme jokaisen kasvupolun
lähietäisyydeltä, mutta kuitenkin riittävän kaukaa. Tunnen jokaisen pelaajan historian ja olen seurannut kehittymistä pelaajana ja ihmisenä. Olen oppinut luottamaan jokaiseen ja toivottavasti minä olen ansainnut
myös jokaisen pelaajan luottamuksen. Me olemme perhe, joka tukee toinen toistaan.

 

Huomenna on uusi päivä ja uudet pelit. Nyt lähden palaveriin ja mietin matkalla sanat, joiden avulla jokainen saa mielensä rauhoittumaan ennen nukkumaan menoa.

 

 

Coach Juhani



Eka peli

Maanantaiaamuna heräsimme jännittyneinä, oli ensimmäisen pelipäivän aamu. Aamiaisen jälkeen valmentajamme piti joukkue- ja pelipalaverin. Vessan ovi kävi tiuhaan palaverin aikana, kun jännitys kasvoi entisestään. Huoltajamme Helin (nyk. tunnetaan nimellä Helen) palaverin puolivälissä pitämä rentoutumisharjoitus kuitenkin rauhoitti joukkueen ja sai meidät kasaamaan ajatukset peliä varten.

Allasalueella ensimmäisenä vuorossa olivat jo tutuksi muodostuneet liikkuvuus- ja hengitysharjoitukset ennen altaassa tehtävää varsinaista lämmittelyä. Pelin ensimmäisessä erässä jännitys näkyi joukkueessa, eikä peli kulkenut joukkueelle tyypillisellä tavalla. Vastustaja pääsi tekemään korin, mutta tämä sai meidät sisuuntumaan ja pääsimme vihdoin paremmin kiinni omaan pelirytmiin.

Toinen erä alkoi paremmalla sykkeellä ja pääsimme painostamaan vastustajaa. Vastustajan pelityyli yllätti meidät, emmekä päässeet tarpeeksi niskan päälle saadaksemme aikaan korin. Paikkoja syntyi, mutta vastustaja karvasi tiukasti kolmella pelaajalla.

Häviöstä huolimatta, tappiomieliala ei ole vallannut joukkuetta. Pahin jännitys on nyt lauennut ja olemme entistäkin nälkäisempiä. Aiomme pelata omaa hyvää peliämme, sillä sen me osaamme! Sillä ei ole väliä, kuinka monta kertaa meidät tallotaan, vaan kuinka monta kertaa nousemme ylös.

Terveisin,

Ella #8 ja Oona #10

Etummaisena huoltajamme Helen.

Avajaiset 26.7.15

Koti-ikävä, kisajännitys, hiilihydraattitankkausähky, palanut selkänahka ja muut turhanpäiväiset huolet unohtuivat täysin, kun seurasin valkopuseroista jonoa skandinaavisen vaaleita uppopallonaisia Andien vuoriston miljoonakaupungin sunnuntai-illan torivilinässä. Paikalliset lennättivät leijoja ja myivät leluja sekä karkkeja. Täällä ei olla totuttu turisteihin, vielä vähemmän vaaleisiin ihmisiin. Torikansa kaivoi älypuhelimia taskuistaan kuvatakseen meitä, lapsilta loksahtivat leuat auki. Tänään ja koko tämän viikon meidän joukkueemme on maailmankaikkeuden keskipiste.

Kuljimme valkoisena helminauhana tumman torikansan lävitse kohti uimastadionilta kantautuvaa diskojytkettä. Vaikka kolumbialaiset eivät ole nauttineet täydestä luottamuksestamme kisajärjestelyiden hoitumisen suhteen, tiesimme että bileiden järjestämisen ne kyllä osaavat. Valmentajamme oli aiemmin ohjeistanut meitä suhtautumaan muihin joukkueisiin ja mediaan hillitysti ja kohteliaasti. Diskojytkeen ja joukkueiden riemunkiljahdusten lähestyessä Seda #12 muistutti meitä ”nyt tytöt ei lähetä rönsyileen, muistetaan käyttäytyä hillityn arvokkaasti”.

Stadionia vartioivat poliisit ohjasivat meidät ihmismassojen läpi ovelle. Ovella meitä jo odoteltiin, olimme myöhässä (suomalaisnaiset meikkaamassa...). Meidät ohjattiin meille tarkoitettuun kohtaan sisäänmarssia varten. Pituusjärjestykseen, viisi naista rinnakkain. Musiikin jytke ja latinalaisamerikkalainen bailuilmapiiri otti vallan noin minuutissa, eikä hillityn arvokkaasta olemuksesta ollut enään tietoakaan! Hetken ikävöimme Suomen miesten maajoukkuetta. Olimme vajaa porukka, kun maskuliinisempi puolisko Suomen edustuksesta jäi kotimaahan. Olemme ainoa maa, josta tuli kisoihin vain naisten maajoukkue. Ikävöinti muuttui pian ylpeydeksi; me naiset sentään tultiin tänne!

Uimastadion oli satumaisen kaunis. Aurinko oli laskenut ja stadionin valot valaisivat 50 m uima-altaan. Pilvien lomasta näkyi kuu. Lämmin kostea tuuli sotki tukkaa. Joukkueet esiteltiin, yleisö hurrasi ja paikalliset kuvasivat kännyköillään vidokuvaa. Esittelyiden ja puheiden jälkeen joukkueet siirtyivät joukkuille varattuun katsomon osaan. Tanssiesitykset alkoivat. Paikalliset maailmaluokan tanssitähdet esittivät salsa- ja tangoesityksiä. Esitykset ja tunnelma olivat huikeita. Sanat ja kuvat eivät riitä välittämään sitä tunnelmaa. Eikä tarvikkaan, me koimme sen! Kiitos Kolumbia!

Juhani ja Heli (alias Helen/Helinä/ Helena) valmiina baila baila!

Alkuun meidän lippupoika koitti rahoitella meitä, mutta lopussa nuori herra ei meinannut itse malttaa olla tanssimatta =)

Yleisöä oli useampi sata. 

Ilona #9 ja Elina #4

Saija #5

Huomenna pelataan!

Viikko on kulunut tosi nopeasti, ja viimeiset päivät ollaan otettu melko rennosti: Hyvät unet, treenit altaassa ja paljon ruokaa. Tänään päästiin kisa-altaaseen, joka ei voisi olla parempi. Hyvä allas voittaa maailmanmestaruus!

 

Tänään avajaisissa pääsimme fiilistelemään tulevaa viikkoa, kun kaikki joukkueet kokoontuivat samanaikaisesti altaalle. Yleisöäkin oli paikanpäällä useampi sata.

 

Huomenna päästään tosi toimiin, kun vastaan astuu isäntämaa Kolumbia. Peli alkaa paikallista aikaa 15:00 eli teidän siellä Suomessa pitää jaksaa valvoa, sillä aikaero on 8 tuntia. Pelit voi katsoa kisojen virallisilta sivuilta.

Terveisin Seda#12

Kolumbia kuvina, tähän mennessä

Tässä nyt vihdoin niitä lupaamiani kuvia. Kiitos Ilonalle #9, joka kantoi tietokoneensa toiselle puolelle maapalloa.

Ensimmäinen päivä

Eilen saavuttiin hotellille  myöhään ja todella väsyneinä. Hotellimme on pieni ja melko vaatimaton Torre del Viento, mutta palvelu on viiden tähden arvoista. 

Aikaero on veroittanut allekirjoittaneen voimia rankalla kädellä. Onneksi tulinme tänne hyvissä ajoin, ehkä tämä "krapula" tässä helpottuu.

Päivän ohjelma on ollut melko simppeli: ruokaa, ruokakauppa ja parin tunnin mittainen yhteinen verryttely tuokio. Aamulla Juhani ohjasi olemaan itsekäs ja tekemään niitä asioita joita jokaisen oma keho vaatii, ja aikatauluton päivä mahdollisti tämän mainiosti. Minä luin paljon, toiset kierteli lähistön katuja ja jotkut viettivät aikaa toistensa huoneissa. Huomisen teemana onkin sitten joukkue, ja Juhania lainaten huomenna hoidetaan shoppailut pois alta.

Huomenna koitan selvittää miten saisin teille kuvia nähtäväksi. Kuvittelin onnistuvani siinä tänään, mutta Jennin #2 Ipad tuottaa minulle harmaita hiuksia.

Hyvää yötä, tai teille huomenta!

Seda#12

Pikaterkut Miamista

Ollaan matkustettu nyt reilu vuorokausi, nyt taukoillaan Miamissa. Silmät on karheat, takapuoli puuttunut eikä päästä veryttelemään väsyneitä raajoja valkoisille hiekkarannoille, mutta tilannetta helpottaa ruoka ja tieto siitä että kohta päästään perille.

 

Matkustaessa on huomattu, että ihmiset ovat puheliaita täällä isossa maailmassa, ja monet ovatkin olleet kiinnostuneita maastamme ja lajistamme.

Uppopallolähettiläs Seda#12

Lauantai-illan tunnelmaa

Eletään Herran vuotta 2015 ja kylmän ja sateisen kesän loppupuolta. On heinäkuun 18. päivä. Lähdemme huomenna Kolumbiaan uppopallon MM-kisoihin. Tunnelma on odottavainen. Juhannuksesta asti olen jännittänyt kisoja. Olemme treenanneet kovasti ja nauttineet upeasta treenihurmoksesta. Peli kulkee hyvin, kovatkin uinti- ja sukellustreenit saadaan tehtyä hyvällä fiiliksellä ja olen tehnyt ennenäkemättömän pitkiä pk-hölkkälenkkejä. Harjoittelu on ollut suunnitelmallista ja tinkimätöntä. Meillä on 100% luottamus joukkueeseen ja valmentajaan. Lähdemme taistelemaan kovia joukkueita vastaan. Olo on kuin sotaan lähtisi; pitkään on valmistauduttu kaikilla mahdollisilla keinoilla, yhtään ei tiedä mitä vastaan tulee, mutta viimeiseen naiseen taistelemme.

Edessä on viimeinen yö kotifutonilla. Eilen teimme Jennin kanssa viimeisen salitreenin ennen lähtöä ja tänään viimeisen uintitreenin. Huomenna käyn aamulla vielä juoksemassa suolijärven ympäri palauttavana pk-lenkkinä ja mielen virkistykseksi. Edessä on pitkiä ja raskaita matkapäiviä. En ole koskaan käynyt Euroopan ulkopuolella, joten en tiedä mitä pitkältä lennolta odottaa. Pakkaaminen on aikaa vievää ja tarkkaa hommaa. Ensin on pestävä pyykkiä, että saa puhtaita vaatteita mukaan. Sitten on tehtävä ostoksia; kompressiosukat lentokoneeseen, maltoa ja energiageelejä energiatankkaukseen, lankaa ja puinen virkkukoukku lennolle. Sitten on pussitettava ja purkitettava kaikki lisäravinnejauheet, -kapselit, pillerit, poretabletit mahdollisimman jämptisti ja tilaa säästävästi. Jätin maskin tummentamisen ja räpylöiden liimaamisen viimeiseen iltaan. Tarvitaanko päiväntasaajalla pitkiä housuja ja paitoja lainkaan? Otanko oman tyynyliinan koti-ikävää lievittämään? Keitän kananlihaa ja perunaa lennolle. Siivoilen, kastelen kukkaset.

 Reissusta tulee rankka henkisesti ja fyysisesti. Olemme joukkueena yhdessä kaksi viikkoa. Asumme yhdessä ja samassa hotellissa, syömme yhdessä ja samassa ravintolassa, käymme yhdessä ja samassa lähikaupassa, nukumme yhden ja saman kämppiksen. Kaksi viikkoa koemme pelien tuomia äärimmäisiä tunnetiloja, koemme koti-ikävää, viestejä miehiltä ja lapsilta, koemme kuukautisia, migreenikohtauksia ja vatsatauteja. Koemme syviä läsnäolon ja toveruuden hetkiä sekä erimielisyyksiä ja ilkeitä sanailuja. Opimme tunteman toisemme paremmin ja löydämme toisistamme uusia puolia.

 Mitä peleihin tulee; tulemme kohtaamaan vastustajia. Emme tiedä keitä vastaan pelaamme emmekä tiedä minkä tasoinen joukkue milläkin maalla on. Vanhoista kovista uppopallomaista (Saksa, Norja, Ruotsi, Kolumbia) tulee varmasti jälleen kovimmat vastukset. Mitä sijoitusodotuksiin tulee, en ajattele sitä vielä. Odotan ensimmäistä peliä ja sen jälkeen alan odottaa seuraavaa peliä. Toivon vain, että emme kohtaa ikäviä vastoinkäymisiä ja saamme pelattua jokaisen pelin juuri niin hyvin, kuin mihin kykenemme. En luota nyt onneen enkä sattumaan, vaikka kovat pelit ratkeavat usein yhteen maaliin, joka johtuu yhdestä huono-onnisesta virheestä, yhdestä satumaisesta oikeahetkisestä tähtisuorituksesta tai tuomarin määräämästä rankkarista. Luotan joukkueemme peruspeliin, hyvään imuun ja tärkeillä hetkillä itsensä ylittämisiin. Jos voitamme koko mittelön, voitamme sen joukkueena.

Jenni #2 ja Saija #5

Huoltolaukku

saija # 5

Jännitys tiivistyy!

Edellisessä postauksessa Seda #12 kertoi viimeisestä leiristä ennen kisoja, mutta onneksi (ainakin meikäläisen kannalta) eilen oli vielä viimeiset viikkotreenit Tampereella. Sairaspedistä melkein kaksi viikkoa muiden tyttöjen viimeistelytreenejä ihaillessa oli ihan mukava päästä riehumaan vielä täällä Suomen päässäkin altaaseen. 

Olen pyrkinyt tehokkaasti olemaan ajattelematta tulevaa viikonloppua ja kisoihin lähtöä, mutta tällä viikolla jännitys on alkanut nousta pintaan. Olen työkavereille varmasti älyttömän tylsää seuraa, kun en osaa puhua muista kuin kisoista... Tämä viikko huipentui kuitenkin jo ennen altaaseen pääsyä kun saimme käsiimme kauan ja innolla odotetut edustusvaatteet! En tiedä voimmeko tarpeeksi kiittää vaatteiden parissa niska limassa puuhailleita pelaajiamme. Ei todellakaan ole mikään helppo homma kun kyseessä on vaatteet ja neljätoista naista omine mieltymyksineen. Mutta täytyy kyllä sanoa, että ovat kyllä kaiken tämän odottamisen arvoisia!

Kuin joulu olisi, kuvaili moni pelaaja kun Oona #8 pakkaili vaatteita autoon

Viimeinen leiri

Viimeinen maajoukkueleiri on takana ja enää on yhdet viikkotreent ennen kisoihin lähtöä. Hurjaa miten nopeasti aika menee!

Viikonloppuna kokoonnuimme Tampereella. Lauantaiaamuna halli ei ollut vielä edes auennut, kun me palaveerasimme tihkusateessa uimahallin katoksessa. Vaikka lauantaiaamulle voisi keksiä muutakin tekemistä, me olimme iloisia nähdessä toisemme. Olihan viime näkemisestä jo hieman reilu viikko =)

Leirillä pelasimme jokaisella altaalla, eikä yksittäisiin harjoituksiin ollut enää tarvetta. Harjoitusvastukseksi oli kutsuttu joukko nuoria ja vähän vähemmän nuoria miehiä, jotka antoivat reilun vastuksen koko viikonlopun ajan. Peli kulki hienosti, ja vaikka sunnuntaina jalat painoivat ja keho oli uupunut, koko porukka painoi yhdessä loppuun saakka. Viimeiset kymmenen peliminuuttia sunnuntaina olivat ehkä koko leirin parhaat hetket. Olen NIIN iloinen, että saan pelata tässä joukkueessa!

Leirillä mukana oli myös huoltajamme Heli, jolla oli kädet täynnä töitä. Tosin Helin käsissä on jotain taikavoimaa, sillä kaiken se sai korjattua. Allekirjoittaneen niska koki kovista peleistä huolimatta U-käännöksen Helin hoidossa, kääntyen nyt kivuttomasti joka suuntaan. Helin läsnäolo ja tieto/taito tuntuu luksukselta, mutta kuitenkin erittäin tarpeelliselta. Heli kuuluu meidän joukkueeseen!

Ella #8 ja Sirpa #15

Irina #1 hyppää,ässä pelin

Kira #3, Jenni #2 ja minä suunnitellaan voitokkaita hyökkäyskuvioita.

Valmentajamme Juhani

Sirpa #15 ja Nelly #13

Ella #8

Suomen naisten uppopallomaajoukkue

Voisi kuvitella, että viikonloppuun ei mahtuisi enää kovien pelien lisäksi muuta, mutta kun meistä on kyse, niin asiahan ei ole niin. Sunnuntaina leirin päätteeksi suuntasimme vielä Tampereen underground maailmaan. Emme lähteneet reivaamaan tai maalaamaan graffiteja, vaan siivomaan juhlijoiden sotkuja. Onneksi olimme edellisellä leirillä saaneet hyvää harjoitusta, sillä tämä siivousurakka oli edelliseen veraten melkolailla karumpi. Turvakengät ja viiltosuojatut hanskat tulivat todellakin tarpeeseen.

Ennen

Jälkeen

Oona #10 ja Huoltaja Heli

Terveisin, Seda #12

Alle kaksi viikkoa reissuun!

Lähtöön on alle kaksi viikkoa, kisojen alkuun alle kolme viikkoa. Elämän tasapaino on kallistunut poikkeuksellisen urheilukeskeiseksi. Juhannuksena vaihtui treenikausi kisoihin valmistelevaan kauteen. Vuoden jatkunut perustyö maailmanluokan kunnon saavuttamiseksi lähestyy kliimaksia. Kunto on kova. Treenejä on paljon ja ne ovat hetki hetkeltä spesifimpiä. Uintitreeneissä on kovia vetoja; maksimikestävyyttä ja vauhtikestävyyttä. Kovalla kunnolla on kovat treenit mukava vetää ja yhdessä tekemisen riemu on liikuttavaa. Treenit ja kisat ovat mielessä joka hetki.

 

Mutta mitä kuuluu Tampereen Hervantaan? Erikoista. Olen kesäkuun puolestavälistä kärsinyt unettomuudesta ja kuun vaihteesta ruokahaluttomuudesta. Elämä on sumussa kulkemista. Olen aina ollut hyvä syömään ja nukkumaan, tämä on ennenkokematonta. Treeni kulkee kuitenkin hyvin ja mieli on jännittyneen innostuneen odottavainen. Syitä ollaan pohdittu; fyysinen rasitus, henkinen stressi, levon puute, tulehdustila. Olen saanut hyviä neuvoja unen ja ruokahalun houkutteluun. Levon, buranan, elämän leppoistamisen, älylaitteen hivelyn rajoittamisen, ruuan laadun parantamisen ja miellyttävien ihmisten seuran ansiosta alkaa elämänilo jälleen löytyä.

 

Nämä ovat minun kolmannet MM-kisat. En muista koskaan odottaneeni kisoja näin antaumuksella kuin nyt. Olen paremmassa fyysisessä ja henkisessä valmiudessa kuin ikinä. Koko joukkue on paremmassa fyysisessä ja henkisessä vireessä kuin ikinä. Kävi kisoissa miten tahansa, tulemme ottamaan kaiken ilon irti elämämme ja joukkueemme tähtihetkistä.

 

Saija #5

Huoltaja- Heli tekee treeniin valmistelevaa käsittelyä

Mira #14 lataa soittolistaa kisareissuun

Saija #5, Elina #4, Jenni #2, Heli #6 ja eturivissä Veikko.

Pelaajaesittely- Ella #8

Aloitin pelaamaan uppopalloa syksyllä 2009 ja seuraavan kesän alussa minut ohjattiin mukaan maajoukkueleirille.  Marraskuussa 2010 loukkasin olkapääni ja kisajoukkueeseen pyrkiminen jäi kesken. Olin harmissani että mahdollisuudet joukkueeseen menivät näin tylsällä tavalla enkä saanut edes mahdollisuutta yrittää pääsyä joukkueeseen! Tosin en usko, että rahkeet olisivat silloin joukkueeseen riittäneet.  Nyt olen mukana Kolumbian MM – kisajoukkueessa josta olen todella innoissani. Matka on ollut täynnä työtä sekä yksilö- että joukkuetasolla. Tehty työ on tuottanut tulosta ja kehitys on selvästi nähtävissä.  Mutta mitä muuta treenien ohella, on tapahtunut näiden vuosien välillä?  Olkapääni leikattiin juuri ennen joulua vuonna 2011. Olkapäätä yritettiin kuntouttaa ensin fysioterapialla, joka auttoikin jonkin aikaan, muttei korjannut vikaa kokonaisuudessaan. Kymmenen päivää leikkauksen jälkeen hyppäsin Pariisin koneeseen, jossa vietin uuden vuoden ennen vaihto-opintojen alkamista. ”Yksikätisyys” ja kolmen kuukauden ranskan opinnot eivät huolestuttaneet minua – päinvastoin kuin isääni. Kevät Pariisissa oli ihana, ja aika Pariisissa on minulle edelleen erityisen tärkeä. Pariisi tuntuu edelleen ikään kuin toiselta kodilta: se ei tunnu miljoonakaupungilta vaan kotoisalta paikalta mihin palaa mieluusti uudelleen. 

 Spring in Paris, Le Jardin de Luxembourg

 Kesällä 2012 joukkuekaverini Najadeista houkutteli minut mukaan Multisport –kisaan. Multisport on useampia tunteja kestävä suunnistus, jonka alussa lyödään kartta käteen ja rastit haetaan juosten, pyöräillen ja meloen. Lisäksi kisoissa on Quest –tehtäviä, joissa mitataan kestävyyden ohella myös muita taitoja esimerkiksi kiipeilyrasteilla. Nyt olemme kisanneet yhdessä useamman kisan ja lisää on tulossa... Tavoitteena on osallistua jollakin ajanjaksolla jopa pari vuorokautta kestäviin kisoihin!   Kesällä 2013 hyppäsin purjeveneen kyytiin. Olin päättänyt osallistua Tall Ship Raceen, joka on avomerellä käytävä purjehduskilpailu.  Olin osana miehistöä Aarhus – Helsinki välisellä kilpaosuudella. Aiempi kosketus purjehtimiseen oli kummivanhempieni purjehdusveneeltä, heidän mukanaan olin ollut muutaman kerran Suomen sisävesillä.  Olimme yhtäjaksoisesti merellä pisimmillään 4 päivää ja meidän osuudellemme osui mm. myrsky. Hurjasta merenkäynnistä huolimatta en kärsinyt merisairaudesta, vaan pystyin nauttimaan myös myrskyolosuhteista. Merellä olo ilman kontaktia muihin oli todella rentouttavaa. Purjehdus oli miehistön kellon ympäri pyörivien vahtivuorojen vuoksi fyysisesti sekä ajoittain myös psyykkisesti rankkaa. Riippuen omista vahtivuoroista, kerkesi kerrallaan nukkua kahdesta kolmeen tuntia (per vuorokausi) – jos lisämiehitykselle ei ollut tarvetta. Kokemus oli ehdottomasti yksi elämäni parhaimmista ja koukutti minut purjehdukseen. Tulevaisuudessa aion antaa purjehtimiselle enemmän aikaa ja haaveissa on oma vene! 

From staring area, front of Copenhagen.

 Syksyllä 2014 kotini oli Oslo. Suoritin Oslossa vaihto-opintoja ja pelasin uppopalloa Akkarenin joukkueessa.  Mahtavaa porukkaa, heidän kanssaan oli todella kivaa pelata [Symboli] Olin heidän mukanaan (valitettavasti vain) yhdellä Norjan mestaruussarjan kierroksella. Tämän lisäksi minut kutsuttiin mukaan Norjan naisten maajoukkueleirille, mikä oli mahtavaa! Asuin Oslossa myös loppukevään. Keräsin Oslon yliopistolla materiaalia graduani varten. Kirjoitan graduani merioikeuteen liittyvästä aiheesta, joten Norja oli tätä tarkoitusta varten oikea paikka olla. Akkarenin treenit olivat osa arkipäivääni myös tällä reissulla. 

Trip to Vestlandet, picture from Flåm

 Suomeen palasin juhannuksena, kun MM –kisoihin on noin kuukausi. Kaiken reissaamisen, opiskelun ja töiden ohella treenit ovat olleet ja ovat edelleen iso osa arkeani. Tavoitteiden eteen joutuu tekemään töitä, eikä se voi eikä sen tule olla aina hauskaa. Priorisointeja joutuu tekemään, mutta maalissa niiden merkitystä osaa arvostaa. Urheilu on minulle tärkeää ja nyt tärkeää on myös joukkueen yhteinen tavoite kisoissa: olla paras. Joukkue on hioutunut tiiviisti yhteen ja olen saanut tärkeitä ystäviä matkan varrelta.  Kolumbiassa tavataan!  

I started to play uwr in fall 2009. Next summer my friends from my home team (Najadit) instructed me to participate to national team camp. In November 2011 I hurt my shoulder and I couldn’t apply for the team for the WC 2011. However, I got an injury to my shoulder and I couldn’t apply to the team. How annoying, I didn’t even have the chance to apply! Even though I now think that that I wasn’t good enough then..  Now I’m picked for the national team for the Columbia WC which I’m really excited. The journey has required a lot of work both as individual and for the team. Work has made a difference and improvements are visible.   But what else has happened between these years?  My shoulder was operated just before Christmas in 2011. First they tried to fix it with physiotherapy and it worked for a while but the damage wasn’t properly fixed and it demanded surgery. Ten days after the surgery I hopped on to airplane heading to Paris. I spent my new year there before my exchange studies began. Leaving with “one-hand” and three months French studies didn’t concern me – opposite to my dad. Spring in Paris was amazing and period in Paris is still very special for me. Paris doesn’t feel like city of millions of peoples: it feels like home where I want to go back again and again. 

 In the summer 2012 one member from my home team tempted me to compete with her in Multisport –race (known as adventure racing as well). Multisport is an orienteering race where the map is handed out to you in the start. Then you have to your find your way to the control points by running, biking and canoeing. The race involves also Quest tasks where they measure besides of your physical endurance other skills such as climbing and crossing rivers etc. Now we have competed together several races with improving results. Hopefully in the future we can participate to races which last up to two or three days. 

 In the following summer I hoped on to a sailing vessel. I had decided to participate to Tall Ship Race which is an open sea sailing race. I was part of the crew in competition leg between Aarhus and Helsinki. My experience from sailing was quite vague: I had only sailed with my godparents in Finland’s in-land waters. The longest time we sailed continuously was four days and during our leg a storm burst once. Despite of the rough weather we sailed safely and actually I really enjoyed the stormy weather and I didn’t felt any seasickness. Depending on watch schedule we could only sleep from two to three hours per time (twice per day) – if there was no demand for extra crew. The race is one of the best experiences that I have ever had and it really hooked me to sailing. In the future I will give more time for sailing and I hope to have my own boat one day!  In fall 2014 I lived in Oslo. I was an exchange student and I played uwr with Akkaren. I participated (unfortunately only) one Norwegian Championship round with the Akkaren ladies team. Such a nice team, it was a pleasure to train with them. In addition I was asked to train once with the Norway’s Women National Team, which was really nice! During spring I lived in Oslo for a couple of months as well, where I wrote my Master Thesis in collaboration with the University of Oslo. I received visiting research scholar place so that I could find pivotal material for my Thesis. My Thesis concerns maritime law and therefore Norway was a good place to be! While being in Oslo again, I played uwr with Akkaren. 

 I returned Finland in the end of June when there is less than month to go, before I jump to the plane heading to Columbia with my team members. My normal days are quite hectic while filled with job, studies and training. It is necessary to work hard in order to achieve something and it cannot be always fun and easy. You need to prioritize but in the end the hard work pays off. Sports and competing has always been part of my life, but now our team’s common goal has particular significance as well. We have a magnificent team which has grown together in a way and moreover I have made some really good friends.  See you in Columbia!  

Ella #8 

 P.S Kiitos kaikesta tuesta jota olen kotoa saanut / Thanks for all the support from home <3