sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Lauantai-illan tunnelmaa

Eletään Herran vuotta 2015 ja kylmän ja sateisen kesän loppupuolta. On heinäkuun 18. päivä. Lähdemme huomenna Kolumbiaan uppopallon MM-kisoihin. Tunnelma on odottavainen. Juhannuksesta asti olen jännittänyt kisoja. Olemme treenanneet kovasti ja nauttineet upeasta treenihurmoksesta. Peli kulkee hyvin, kovatkin uinti- ja sukellustreenit saadaan tehtyä hyvällä fiiliksellä ja olen tehnyt ennenäkemättömän pitkiä pk-hölkkälenkkejä. Harjoittelu on ollut suunnitelmallista ja tinkimätöntä. Meillä on 100% luottamus joukkueeseen ja valmentajaan. Lähdemme taistelemaan kovia joukkueita vastaan. Olo on kuin sotaan lähtisi; pitkään on valmistauduttu kaikilla mahdollisilla keinoilla, yhtään ei tiedä mitä vastaan tulee, mutta viimeiseen naiseen taistelemme.
Edessä on viimeinen yö kotifutonilla. Eilen teimme Jennin kanssa viimeisen salitreenin ennen lähtöä ja tänään viimeisen uintitreenin. Huomenna käyn aamulla vielä juoksemassa suolijärven ympäri palauttavana pk-lenkkinä ja mielen virkistykseksi. Edessä on pitkiä ja raskaita matkapäiviä. En ole koskaan käynyt Euroopan ulkopuolella, joten en tiedä mitä pitkältä lennolta odottaa. Pakkaaminen on aikaa vievää ja tarkkaa hommaa. Ensin on pestävä pyykkiä, että saa puhtaita vaatteita mukaan. Sitten on tehtävä ostoksia; kompressiosukat lentokoneeseen, maltoa ja energiageelejä energiatankkaukseen, lankaa ja puinen virkkukoukku lennolle. Sitten on pussitettava ja purkitettava kaikki lisäravinnejauheet, -kapselit, pillerit, poretabletit mahdollisimman jämptisti ja tilaa säästävästi. Jätin maskin tummentamisen ja räpylöiden liimaamisen viimeiseen iltaan. Tarvitaanko päiväntasaajalla pitkiä housuja ja paitoja lainkaan? Otanko oman tyynyliinan koti-ikävää lievittämään? Keitän kananlihaa ja perunaa lennolle. Siivoilen, kastelen kukkaset.
 Reissusta tulee rankka henkisesti ja fyysisesti. Olemme joukkueena yhdessä kaksi viikkoa. Asumme yhdessä ja samassa hotellissa, syömme yhdessä ja samassa ravintolassa, käymme yhdessä ja samassa lähikaupassa, nukumme yhden ja saman kämppiksen. Kaksi viikkoa koemme pelien tuomia äärimmäisiä tunnetiloja, koemme koti-ikävää, viestejä miehiltä ja lapsilta, koemme kuukautisia, migreenikohtauksia ja vatsatauteja. Koemme syviä läsnäolon ja toveruuden hetkiä sekä erimielisyyksiä ja ilkeitä sanailuja. Opimme tunteman toisemme paremmin ja löydämme toisistamme uusia puolia.
 Mitä peleihin tulee; tulemme kohtaamaan vastustajia. Emme tiedä keitä vastaan pelaamme emmekä tiedä minkä tasoinen joukkue milläkin maalla on. Vanhoista kovista uppopallomaista (Saksa, Norja, Ruotsi, Kolumbia) tulee varmasti jälleen kovimmat vastukset. Mitä sijoitusodotuksiin tulee, en ajattele sitä vielä. Odotan ensimmäistä peliä ja sen jälkeen alan odottaa seuraavaa peliä. Toivon vain, että emme kohtaa ikäviä vastoinkäymisiä ja saamme pelattua jokaisen pelin juuri niin hyvin, kuin mihin kykenemme. En luota nyt onneen enkä sattumaan, vaikka kovat pelit ratkeavat usein yhteen maaliin, joka johtuu yhdestä huono-onnisesta virheestä, yhdestä satumaisesta oikeahetkisestä tähtisuorituksesta tai tuomarin määräämästä rankkarista. Luotan joukkueemme peruspeliin, hyvään imuun ja tärkeillä hetkillä itsensä ylittämisiin. Jos voitamme koko mittelön, voitamme sen joukkueena.

Jenni #2 ja Saija #5

Huoltolaukku
saija # 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti