tiistai 28. heinäkuuta 2015

Avajaiset 26.7.15

Koti-ikävä, kisajännitys, hiilihydraattitankkausähky, palanut selkänahka ja muut turhanpäiväiset huolet unohtuivat täysin, kun seurasin valkopuseroista jonoa skandinaavisen vaaleita uppopallonaisia Andien vuoriston miljoonakaupungin sunnuntai-illan torivilinässä. Paikalliset lennättivät leijoja ja myivät leluja sekä karkkeja. Täällä ei olla totuttu turisteihin, vielä vähemmän vaaleisiin ihmisiin. Torikansa kaivoi älypuhelimia taskuistaan kuvatakseen meitä, lapsilta loksahtivat leuat auki. Tänään ja koko tämän viikon meidän joukkueemme on maailmankaikkeuden keskipiste.

Kuljimme valkoisena helminauhana tumman torikansan lävitse kohti uimastadionilta kantautuvaa diskojytkettä. Vaikka kolumbialaiset eivät ole nauttineet täydestä luottamuksestamme kisajärjestelyiden hoitumisen suhteen, tiesimme että bileiden järjestämisen ne kyllä osaavat. Valmentajamme oli aiemmin ohjeistanut meitä suhtautumaan muihin joukkueisiin ja mediaan hillitysti ja kohteliaasti. Diskojytkeen ja joukkueiden riemunkiljahdusten lähestyessä Seda #12 muistutti meitä ”nyt tytöt ei lähetä rönsyileen, muistetaan käyttäytyä hillityn arvokkaasti”.

Stadionia vartioivat poliisit ohjasivat meidät ihmismassojen läpi ovelle. Ovella meitä jo odoteltiin, olimme myöhässä (suomalaisnaiset meikkaamassa...). Meidät ohjattiin meille tarkoitettuun kohtaan sisäänmarssia varten. Pituusjärjestykseen, viisi naista rinnakkain. Musiikin jytke ja latinalaisamerikkalainen bailuilmapiiri otti vallan noin minuutissa, eikä hillityn arvokkaasta olemuksesta ollut enään tietoakaan! Hetken ikävöimme Suomen miesten maajoukkuetta. Olimme vajaa porukka, kun maskuliinisempi puolisko Suomen edustuksesta jäi kotimaahan. Olemme ainoa maa, josta tuli kisoihin vain naisten maajoukkue. Ikävöinti muuttui pian ylpeydeksi; me naiset sentään tultiin tänne!


Uimastadion oli satumaisen kaunis. Aurinko oli laskenut ja stadionin valot valaisivat 50 m uima-altaan. Pilvien lomasta näkyi kuu. Lämmin kostea tuuli sotki tukkaa. Joukkueet esiteltiin, yleisö hurrasi ja paikalliset kuvasivat kännyköillään vidokuvaa. Esittelyiden ja puheiden jälkeen joukkueet siirtyivät joukkuille varattuun katsomon osaan. Tanssiesitykset alkoivat. Paikalliset maailmaluokan tanssitähdet esittivät salsa- ja tangoesityksiä. Esitykset ja tunnelma olivat huikeita. Sanat ja kuvat eivät riitä välittämään sitä tunnelmaa. Eikä tarvikkaan, me koimme sen! Kiitos Kolumbia!



Juhani ja Heli (alias Helen/Helinä/ Helena) valmiina baila baila!
Alkuun meidän lippupoika koitti rahoitella meitä, mutta lopussa nuori herra ei meinannut itse malttaa olla tanssimatta =)


Yleisöä oli useampi sata. 



Ilona #9 ja Elina #4

Saija #5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti