perjantai 17. heinäkuuta 2015

Jännitys tiivistyy!


Edellisessä postauksessa Seda #12 kertoi viimeisestä leiristä ennen kisoja, mutta onneksi (ainakin meikäläisen kannalta) eilen oli vielä viimeiset viikkotreenit Tampereella. Sairaspedistä melkein kaksi viikkoa muiden tyttöjen viimeistelytreenejä ihaillessa oli ihan mukava päästä riehumaan vielä täällä Suomen päässäkin altaaseen. 

Olen pyrkinyt tehokkaasti olemaan ajattelematta tulevaa viikonloppua ja kisoihin lähtöä, mutta tällä viikolla jännitys on alkanut nousta pintaan. Olen työkavereille varmasti älyttömän tylsää seuraa, kun en osaa puhua muista kuin kisoista... Tämä viikko huipentui kuitenkin jo ennen altaaseen pääsyä kun saimme käsiimme kauan ja innolla odotetut edustusvaatteet! En tiedä voimmeko tarpeeksi kiittää vaatteiden parissa niska limassa puuhailleita pelaajiamme. Ei todellakaan ole mikään helppo homma kun kyseessä on vaatteet ja neljätoista naista omine mieltymyksineen. Mutta täytyy kyllä sanoa, että ovat kyllä kaiken tämän odottamisen arvoisia!


Kuin joulu olisi, kuvaili moni pelaaja kun Oona #8 pakkaili vaatteita autoon
Muutama osa asukokonaisuudesta, mallina Saija #5

Viikkotreeneihin mahtui kyllä vaatteiden lisäksi myös runsaasti pelitreeniä. Flunssa aalto oli hieman karsinut rivejämme (parempi nyt kuin kisoissa!), mutta tämä ei vauhtiamme hidastanut. Kaksi laatuyksilöä meitä sparraamaan tulleista miehistä pääsivät täydentämään rivejämme. Kai se pelikin ihan hyvin meni, ainakin Jurpon mielestä ja sehän tärkeintä on! ;)
Edellisissä viikkotreeneissä Jurpo veteli kehitettäviä asioita –listalta yli monta kohtaa ja kyllä sen itsekkin taas sai todeta, että on meillä vain ihan huippuporukka lähdössä matkaan!

 Viimeiset räpylätkin ehtivät juuri ja juuri testattavaksi


Nyt kisalista soimaan ja fiilistelemään vielä viimeistä työpäivää. Sunnuntaina (lento)asemalla tavataan tytöt! kuten Heli #6 totesi.


Mira #14

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti