Haaveita ja pettymyksen pelkoa

WhatsApp keskustelu käy kuumana, jopa valmentajamme on innostunut lähettämään linkin biisin, jota sitten lauletaan kun voitetaan mestaruus. Tyttöenergiaa, voitontahtoa ja innokasta kisa-asennetta, kunnes minun mieleni pysäyttää ajatukset tappiosta. 

Kymmenen vuoden ajan olemme pelanneet yhdessä, leireilleet ja osallistuneet kilpailuihin, vaikka toiset ovat ajatelleet osallistumisemme kilpailuihin olevan silkkaa rahan tuhlausta. Joukkue on kasvanut niin lukumäärällisesti kuin taidollisesti ja henkisestikin, mutta olenko minä kasvanut henkisesti? Joukkueena olemme vahva, mutta pärjäänkö minä yksilönä?

Viikonlopun leirillä harjoittelimme rankkareita, joka on vahvasti yksilösuoritus. Koska uppopallossa maalierot ovat pieniä, pelissä rangaistuspallo voi ratkaista koko ottelun. Siihen liittyy paljon odotuksia. Torjutessa rankkarin olet nöyrä sankari, joka on altavastaajan roolissa pystynyt taistelemaan 45 sekunnin ajan. Tekijänä olet uhkaava ratkaisuntekijä, joka nousee hetkeksi huomioon, kaikki tykkäävät korintekijöistä, niillä voitetaan!

Itselläni on kokemuksia onnistuneista ja epäonnistuneista rankkareiden torjunnoista. Päällimäisenä mielessä vuodelta 2011 torjunta, jonka päätteksi pyörryin. Tämä on siis se onnistuminen! Se tunne ja tieto, että taisteli loppuun asti, viimeiseen pisaraan ja antoi kaikkensa joukkueen eteen on mahtava! Ja se norjalainen ei tehnyt sitä maalia. Epäonnistumiset ovat usein tyhmiä pieniä virheitä. 2014 tiesin heti epäonnistuvani rankkarissa, kun siirsin jalkaani liian hitaasti hyökkääjän eteen, ja hän pääsi kiertämään pääni puolelta korin alle. Jälkeenpäin ajateltuna, olin hieman liian varma jalkatyöskentelystäni, minkä vuoksi en keskittynyt asiaan tarpeeksi. Joukkue ei ottanut epäonnistumistani raskaasti, mutta itse otin. Itseensä pettyminen on mielestäni inhottavinta ja hankalinta urheilussa. Silloin ei auta minkään sortin lohdutukset, tappio pitää käsitellä omassa päässään. 

Lienenkö luonteeltani murehtija, mutta valitettavan usein mieleeni hiipi ajatus "entä jos häviämme, alisuoriudumme tai murrumme kisoissa?". Ajatus on niin ahdistava, että fyysisesti tulee tukala olo. Toisaalta tämä tunne ajaa treenaamaan ja keskittymään harjoitteluun. Onneksi treenatessa mielessäni pyörii voittoisat ajatukset. Juoksen, koska saksalaiset juoksevat ja juoksen pidemmälle ja kovempaa kuin norjalaiset. Salilla treenaan järkevästi, ja altaassa sukellan pidemmälle kuin ruotsalaiset. 

Parhaimpien flow-tilojen aikana olen pelkästä semifinaalin voitto ajatuksesta kyynelehtinyt. Jos ajatus semifinaalin voitosta saa minut itkemään, mitä tapahtuu, KUN voitamme maailmanmestaruuden?

Seda #12

Bari 2007, miesten finaalin jännitystä, Suomen miehet voitti!

PM pronssijuhlat 2010

PM hopeajuhlat 2013

Maajoukkueleiri Seinäjoella- paaaaljon kuvia!

Lauantai aamulla kokoonnuimme muutaman viikon tauon jälkeen Seinäjoen uimahallin aulassa. Pitkästä aikaa meillä oli edessä kokonainen leiriviikonloppu, lauantaina ei ollut turnausta tai muitakaan pelejä, eli kerrakin ainakin ensimmäiset leirialtaat eivät tuntuneet aivan tuskalta. Lauantaina aika altailla hurahtikin nopeasti erilaisten harjoitteiden ja pelailun myötä. Aikaisemmin leireillä yöt koulunlattialla tai jonkun pelaajan kummin kaiman sukulaisen olohuoneen lattialla siskonpedissä viettäneenä oli luksusta päästä hotelliin yöksi. Ja mikä tärkeämpää sunnuntai aamuna hotellin aamiaispöytää tyhjentämään ;) Lauantai iltana kokoonnuimme ruokailun jälkeen vielä ”jatkoille” valmentajamme Juhanin huoneeseen pitämään palaveria sekä testailemaan mahdollisia joukkue-uimapukuja. Maihtoivat seinänaapurit ihmetellä kun 14 kovaäänistä naista pulisivat kuka mitäkin sovituksien yhteydessä pienessä huoneessa.

Mitäköhän Juhanin vaimo ajattelee kun sen sängyssä on näin monta naista lauantai iltana?

Voittajan ilme!

Vaikka Seinäjoen uimahalli oli suljettuna koko sunnuntaina olivat he ystävällisesti järjestäneet meille mahdollisuuden käyttöö hallia pyhäpäivästä huolimatta. Eli aivan mielettömän suuri kiitos heille siitä! Upeaa, että tälläinen oli mahdollista. 

Sunnuntaina ei ihan hirveästi aamupalapöydässä kyllä allekirjoittanutta hymyilyttänyt eikä uskaltanut vatsaakaan aivan pinkeäksi ahmia. Edessä oli muutaman tunnin päästä perinteinen testiuinti meillä onnettomilla, jotka eivät sitä olleet vielä ehtineet tehdä. Kun puolet suuntasivat aamuverryttelylle aurinkoiseen ulkoilmaan me muut haimme tsemppaus fiilistä toisistamme ja The Pointer Sisters:n I´m so exited (tai kuten Jenni #2 laulaa lurautti I’m so exiting) –kappaleesta. Ehkäpä tästä fiilistelystä oli apua sillä huimia aikojahan me siellä taottiin. Tästä mystisestä testiuinnista, johon meillä on viha-rakkaus –suhde (usealla vain viha) myöhemmin ihan oma postauksensa. Hirveältähän se tuntui ja taisi siinä viimeisen vedon jälkeen aamiainen syötyä toiseen kertaan yhdellä jos toisella, mutta aina on kyllä hyvä fiilis kun se on ohi ja tehty.

Testin perään teimme uintitekniikka harjoituksia, jotka tulivat ainakin itselle tarpeeseen. Itse ainakin kuvittelin osaavani uida, mutta kyllä sieltä tekniikasta aina vaan löytyy jotain korjattavaa. Lisäksi sunnuntai koostui muista harjoitteista ja pelaamisesta. Useampaan otteeseen totesimme Kiran #3 ja Helin #6 samalla puolella pelatessamme, että voi vitsi kun sujuu hyvin ja vastapuolen karvatessa ja painaessa päälle, että onneksi nuo pelaavat oikeasti meidän kanssa samalla puolella :D.

Kaiken kaikkiaan leiriltä jäi käteen niin paljon onnistumisen fiiliksiä kuin asioita, joita vielä harjoitella ja pohtia. Sunnuntai-iltana kotiin päästyä korvamatona soi edelleen ”I’m so exited, and I just can’t hide it. I’m about to lose control and I think I like it. I’m so excited, and I just can’t hide it. And I know, I know, I know, I know, I know I want gold, want gold.”

H3li #6 kerää voimia testiuintiin.

Aamu alkaa buranalla.

Testiuinnin tehneet aamureippailulla.

Heli #6, Kira #3 ja Oona #10

Sama poppoo, eri poseeraus =)

Ei olisi vielä 10 vuotta sitten uskonut, että joskus naisten maajoukkue on altaalla LIIAN aikaiseen.

Kaikkensa (Euroviisuille ja joukkueelle) antanut Elina #4 ja Sirpa #15 kuskina

Mira #14

Arkinen MM-kullan tavoittelu

MM-kullan tavoittelu vaatii treenitunteja, ja mitä lähemmäs kisat tulevat, sitä enemmän se vie myös aikaa ajatuksissani. Valmistautuessani edellisiin MM-kisoihin olin sinkku ja tein osa-aikatöitä, minulle ei ollut lemmikkiä ja asuin yksin. Treenaamiselle oli aikaa juuri niin paljon kuin itse halusin. Ei tarvinut välittää olenko tarpeeksi kotona, imuroinko ja kuinka kauan voin olla menossa, ettei koira tylsisty kotona yksin. Menin miten menin, tulin miten tulin ja haaveilin tulevista peleistä milloin huvitti. Olin tilivelvollinen vain itselleni, enkä ollut vastuussa muuta kuin omista asioista. Kenenkään muun hyvinvointi ei ollut minusta kiinni. 

Nyt tilanne on eri. Minulla on täyspäiväinen työ, vuoden ikäinen koira ja asun poikaystäväni kanssa yhdessä. Kahdeksan tuntisen työpäivän jälkeen energiaa pitää olla vielä kodin- ja koiranhoidolle, treenaamiselle ja kotona olisi hyvä olla muutakin kuin kiukkuinen noita-akka.  Mikään näistä ei estä treenaamista, mutta ne on asioita jotka pitää ottaa huomioon arkea suunnitellessa. Tämä ei tietenkään ole mikään absoluuttisen oikea lista, vain minulle nousseita ajatuksia.

Ruoka ja ruokaostokset. Tämän haluan käsitellä ihan erillisenä osiona, koska se on aika merkittävä asia kaikkien arjessa, ja mitä enemmän urheilee sitä tärkeämpi riittävä ravinto on. Aikaisemmin kannoin töihin lähes aina eväät, ja lounasruokalan hyödyntäminen oli harvinaisempaa herkkua. Aamulla siirsin valtavan eväspinon työpaikan jääkaappiin, ja iltapäivällä työkaverit ihmettelivät minne se kaikki ruoka oli kadonnut. Tosiasia on se, että jääkaapissa olevien eväiden lisäksi, huoneeni kaapista löytyy vielä hätäevästä nälkäisiin iltapäiviin. Nyt arjen kiire on vienyt voiton ja ruokailen päivittäin lounasravintolassa. Hyvä niin, sillä siellä saan ravitsevan ja runsaan lounaan, jolla jaksan pitkälle iltapäivään. Kotonakaan ei tarvitse ylläpitää mitään suurtalouskeittiötä, kun yksi ateria päivässä on jonkun toisen laittama. Olmme pyrkineet tekemään isot kauppaostokset kerran viikossa, ja yritämme aina ostaa koko viikolle. Todellisuudessa emme vieläkään ole täysin oppineet sitä, ja pari kertaa viikossa pitää kuitenkin turvautua lähikauppaan. Millon loppuu puuro ja milloin leipä.

Työt. Kuinka moni voi todeta, että työt häiritsee harrastamista? Näin leikkimielisesti ajattelee varmasti moni innokas kuntoilija ja urheilija. Tosiasia kuitenkin on se, että Suomessa on vain kourallinen urjheilijoita, jotka ansaitsevat urheilemalla leivän pöytään. Yksikään niistä ei ole uppopalloilija. Alallani kuntosalit ovat arkea, ja työpaikkani yhteydessä on sali, jota voin käyttää. Tämä helpottaa jonkin verran arjen aikataulutusta. Puhuin myös avoimesti urheilutavoitteistani työpaikalla, joka avasi uusia mahdollisuuksia. Pomoni kanssa löysimme yhteisen ratkaisun työtilanteeseeni, jolla mahdollistetaan myös palautuminen maajoukkueleireistä ja peleistä. Sain myös  joillekin aamuille aikaa aamutreenille.

Parisuhde. Tapasimme poikaystäväni kanssa edellisten kisojen jälkeen. Kovin urakka oli takana, ja maajoukkue toiminta oli pienellä "huili tauolla". Seuraavat kaksi vuotta taas kuntoutuin jalkaani ja olkapäätäni. Nyt  treenaan täysillä, leireilen melkein jokatoinen viikonloppu ja vietän pari iltaa viikossa uimahallilla. Minä en TODELLAKAAN ole mikään parisuhteiden asiantuntija, mutta tähän tilanteeseen olemme mielestäni löytäneet kaksi hyvää ratkaisua. Olemme avoimesti puhuneet kisoihin menevästä ajasta. Poikaystäväni tietää milloin on leiri ja osaa siten varautua koiran kanssa kahdestaan vietettävään viikonloppuun. Minun poissaolo ei siis tule yllätyksenä eikä näin ollen synny pettymyksiä. Toinen ratkaisu on meille melko luontainen, sillä tapasimme salilla. Treenaamme yhdessä. Jos nyt ei ihan sylikkäin väännetäkään rautaa, niin voidaan kuitenkin sanoa, että treenaaminen on asia joka yhdistää meitä vahvasti. Onpahan meidät nähty uppopallo altaassakin yhtäaikaa! Tässä vielä vinkkejä yhdessä treenaamiseen =)

Sandefjord 2011, PM-hopeamitalistit.

Millaisia ratkaisuja sinulla on meidän joukkueen arjensankareille?

Terveisin Seda #12

Perjantai-ilta Berliiissä

Berliinistä on jo kotiuduttu viikko sitten, ja arkikin on pyörähtänyt käyntiin, mutta yhden tekstin merkeissä voisin vielä palata sinne. 

Kaksikymppisenä kun olin reilaamassa Berliinissä juhlimme raillaikkaimmin. Nyt tilanne on muuttunut, perjantai-iltana en suunnannut mekko päällä juhlimaan, vaan verkkarit päällä uimahallille. Altaalle saapuessa huikkasin pitkälle, parrakkalle ja hieman isälliselle valmentajalle kuka ole, joka tokaisi " i know". Samalla altaan kulmasta joku punaisessa maskissa vilkutti tervehtien, ja muutama muu nyökkäsi tervehdykseksi. Ilmeisesti tammikuinen esiintymiseni treeneissä oli jäänyt mieleen. =)

Treenit olivat jokseenkin organisoidummat, kuin mihin minä olen Suomessa tottunut. Valmentaja seisoi reunalla ja ohjasi lämmittelyt, joista siirryttiin huomaamatta intervalliharjoitteluun. Alkulämmittelyä kovine uinti/sukellusharjotuksineen kesti lähes 40 min, minkä jälkeen pelasimme 45 min. Saksassa on ensimmäinen ja toinen sarja, ja tämä Berliiniläisjoukkue taistelee tänä vuonna siitä, ettei tipahtaisi toiseen sarjaan. Tsemppiä heille!

Näissä treeneissä oli mukana useampikin nainen. Edellisistä treeneistä tutun Chrissin kanssa pelasimme puolustajaa, mutta maajoukkueeseenkin pyrkivän Lorenan satutettua itsensä siirryin maalivahdiksi. Lisäksi treeneissä oli Ruotsissa uppopallon 10 sitten aloittanut Julia. Kaikki me tytöt pelattiin sinisillä, minkä vuoksi varmastikin valkoiset olivat altavastaajina.

Minä, Julia ja Chrissi. 

Terveisin, Seda #12

Hikoileeko vedessä?

Hikoulu on elimistön keino ylläpitää kehon oikeaa lämpötilaa. Kehonlämpötila voi nousta ympäristön, fyysisen rasituksen tai kuumeen vuoksi. Ihminen saattaa hikoilla myös stressaavissa tilanteissa, jolloin keho valmistautuu puolustautumaan. Uppopalloa ei pitäisi pelata kuumeessa, ja pelialtaiden lämpötila on usein sen verran matala, ettei ympäristönkään vuoksi lämpötila nouse, mutta uppopallo on tosiaankin fyysisesti raskasta ja otteluissa stressitasotkin nousevat. Mutta miten on, hikoilemmeko me altaassa?

Uppopalloilijoiden hikoilusta ei löydy tietoa kirjallisuudesta, mutta uimareiden hikoilusta löysin jo enemmän lähteitä. Vedessä hikoilemisen määrää on vaikea tutkia, sillä hikoilua altaassa on mahdoton havannoida. Paidan kainalot ei kastu, silmiin ei tipu hikipisaroita ja käsistä ei tule liukkaat. Iholta ei voida "kuivien lajien" kaltaisesti kerätä hiekä talteen. Painoa mittaamallakaan ei saada luotettavaa tulosta, sillä iho läpäisee jonkin verran vettä, eli yksinkertaisesti ajateltuna allasvettä kulkee ihon läpi elimistöön. Urheiliojoiden juomisen tarvetta arvioimalla ja virtsanäytteestä otettavalla elektrolyytti näytteellä voidaan tutkia hikoilemista, mutta etenkin ensin mainutti keino on melko epäluotettava ja subjektiiviseen kokemukseen perustuva. Muutamassa tutkimuksessa tultiin minun kanssa samaan johtopätökseen: allas on ympäristönä viileähkö, eikä näin ollen nosta kehonlämpötilaa samanlailla, kuin esimerkiksi juoksu samassa ilmastossa. Tästä voidaan todeta, ettei uidessa hikoilisi ihan niin runsaasti kuin jonkin muun fyysisesti yhtä raskaan harjoituksen aikana.

Uppopalloilijana hikoilun voi huomata maskin sisältä. Tammikuussa kävin Berliinissä uppopallo treeneissä, jotka järjestettiin kylpylän kaltaisessa uimahallissa, jossa vesi oli tuskaisen lämmintä. Vaikka maski peittää melko pienen alueen kasvoista, eikä silmien alueella ole erityisen runsaasti hikirauhasia, tunsin miten naama punoitti ja kuumotti maskin sisällä. Keho tuntui kiehuvan. Näissä treeneissä minulle tuli myös nestehukkainen olo, kun tavallisesti uppopalloillessa en koe tarvetta juoda kertaakaan.

Vaikka hikoilua ei huomaa altaassa selvästi, kannattaa nesteytyksestä pitää huoli. Älä odota janon tunnetta, vaan juo tasaisesti pieniä määriä pitkin harjoitusta. Vatsassa hölskyvä vesi tai juoksulenkit vessaan tuskin ovat toivottavia. Ja muista, uppopalloilessa hikoilee!

Salillakin hikoilee

Terveisin Seda #12

Does one sweat in water?

Sweating is a method for a body to keep body temperature normal. Body temperature can arise e.g. due to fever, hot climate or physical exercise. Human can also sweaty in stressful situations when body prepares to defend itself. Temperature in pool is usually so low that the body temperature does not rise in water although uwr is physically really demanding and stress levels attempt to rise during the games. Of course, one should never play uwr when having fever. However, back to the question: do we sweat in water?

There is not much written about uwr players sweating but more information can be found about swimmers. It is hard to examine the amount of sweat in water because it is almost impossible to distinguish sweat in water. No sweat does appear to the shirt or no drops do fall in eyes and hands do not get slippery. In water sports sweat cannot be measured from the skin. Measuring weight is not reliable way to examine either because skin absorbs water in some extent meaning that, small amounts of pool water gets into body through skin. By defining the amount which the athletes drink during the game or measuring electrolytes in urine can give some hint about the amount of sweating. Nevertheless specifically the preceding method is quite unreliable because it is based on subjective experience and need of hydration. Couple of studies enforces the same interpretation: pool is a cool environment and therefore does not lift the body’s temperature in same level like outdoor sports such as running for example.

Uwr player can notice sweating inside of his/hers goggles. In January I visited uwr training in Berlin. Trainings were held in swimming hall with spa-like atmosphere and therefore the water felt almost achingly warm. Even though the goggles cover small area of the face and there is not much sweat glandes around eyes, I felt how the warm water gleam my face. My bode felt like seething. In these trainings I felt dehydrated whereas normally during trainings I don’t drink almost at all.

Even though you don’t notice the sweating in pool it is important to drink enough while practicing. Don’t wait the feel of thirstiness but drink small amount during the exercise. If you drink too much you can feel the water in your stomach which is not desirable situation, is it? And remember, you do sweat when playing uwr!

9.5.2015 Vaasa Cup

Kun äiti pelien jälkeen kysyy ”miten pelit meni?”, olen monesti uppopallourani aikana sanonut että ”tosi hyvin, oli hyvät pelit, hävittiin kaikki”. Äiti ei hämmennyksissään tiedä kuuluuko onnitella vai myötätuntoisesti kannustaa kohti parempaa tulevaisuutta. Vastauksessani ei ole ironiaa eikä ristiriitaa. Jälleen kerran turnauksen jälkeen totean, että vastassa oli viisi isoa, vahvaa ja taitavaa miesjoukkuetta, joita vastaan me naiset saimme opettavaiset ja onnistuneet pelit, vaikka jokainen peli hävittiin selkeästi. Vahvempiaan vastaan pelatessa joutuu ylittämään itsensä, kamppailemaan, juonimaan ja pelaamaan joukkueena. Altavastaavana tehdyt korit tuntuvat makoisemmilta kuin vastustajan ryöpytyspelissä tehdyt. Näissä peleissä tärkeintä ei ole voitto, ei loppulukemat, ei vastustajan henkinen kampittaminen vaan oman joukkueen hyvä peli, kehitys, uusien pelitapojen testailu, tarkan virheettömän kurinalaisen hioutuneen joukkuepelin flow. On hienoa ja antoisaa huomata että altavastaavana joukkueena saamme hetkittäin pelin haltuun ja pääsemme pyörittämään peliä vastustajan päässä. Iloitsemme jokaisesta maalipaikasta, vaikka niistä harvoin kirjausta pöytäkirjan tulee ja voi kuinka riemuitsemme niistä hetkistä, kun se pallo todella saadaan upotettua suuren ja vahvan vastustajan koriin heidän härkäpäisestä vastustuksestaan huolimatta.

Ensimmäinen peli Oulua vastaan oli kamalaa. Peli ei kulkenut itselläni eikä joukkueella. Ei saatu purkuja, ei päästy pyörittämään, ei päästy korintekopaikoille. Puolustettiin vain niitä Goljatteja vastaan. Vaasan allas on erittäin lyhyt ja hiukan totuttua syvempi. Ensimmäisen pelin jälkeen jäi sellainen olo, että syvyyden ja kentän lyhyyden olisi voinut hyödyntää ja todella lähteä purkuihin aina maalilta mukaan. Maalivahtien kanssa sovimme että seuraavassa pelissä lähdemme maalilta purkuihin.

Toinen peli oli paljon parempi peli. Saatiin purkuja. Ei se niin vaikeata ole, pitää vaan mennä ja tehdä, venyttää sukelluksia, tehdä duunia.

Kolmanteen peliin valmentajamme Juhani antoi määräyksen viedä pallo vastustajan päässä umpikulmaan ja hallita peliä sieltä käsin. Noudatimme käskyä ja kas, peli oli meidän! Olkoonkin että lukemiin katsottuna tappioputki jatkui viimeiseen peliin saakka, meidän jokkueemme kasvoi, kehittyi ja nautti. Kiitos Goljatit että ette päästäneet meitä helpolla. Tässä turnauksessa jokainen peli oli edellistä parempi. Teimme myös useita maaleja.

Henkilökohtaisesti opin tänään että a) purkuihin vaan on pakko lähteä alta, tai peli jää jumittaan oman päähän b) nurkkapeli on mainio tapa saada peli haltuun vahvaa ja kovaa joukkuetta vastaan. c) nurkkapelistä iskut korille tehdään kovaa ja siltä tullaan takasin nurkkaan myös kovaa. Usemman kerran jouduin toteamaan että jos nurkasta lähtee rauhoittelemalla vastutajan korin edustalle ameeboimaan, niin pallo lähtee ja äkkiä.

Pelattu Vaasa Cup pelattiin viikkoa myöhemmin kuin oli alunperin suuniteltu. Tästä syystä joukkueemme oli vajaa. Muutama nainen oli järjestänyt menonsa alkuperäisen ajankohdan mukaan ja olivat estyneitä osallistumaan peleihin ja sitten oli viimehetken sairastumisia. Meitä naisia oli 9 ja niinpä valmentajamme Juhani heittäytyi villiksi ja hyppäsi altaseen pelaamaan. Tästä johtuen pelien välissä ja erätauoilla ei saatu analyysiä pelistä, ei palautetta, ei kehitysehdotuksia, ei kannustusta ja motivointia, sillä valmentaja keskittyi palautumiseen ja omien painitilanteidensa makusteluun. Valmentajan pelipanos otettiin kiitollisena vastaan, pakit saivat täydet vaihdot ja onhan ne erätaukosaarnat syöttöjen tarkkudesta, liikkumisesta ja vapaan käden käytöstä jo kuultu.

Saija # 5

Saija #5 ja Kira #3

Tädin lomajalkatreeni Berliinissä

Berliinissä pyöräily on yleinen liikkumistapa, mutta puistoon mentäessä polut kuuluvat juoksijoille. Miljoonakaupungiksi Berliini on hyvin vihreä, suurinpana puistona mainittakoon matkaoppaistakin tuttu Tiergarten. Puistoalueita löytyy kuitenkin paljon muualtakin, ja Berliinin halkaisevan Spree-joen sivuhaarat mahdollistavat liikunnan myös veden lähellä. Uimaan en toki eksyisi kanaaleihin, mutta lenkkiympäristönä ne ovat ihastuttavia. Kanaalin varret ovat rauhallisia paikkoja jumpata tai istua iltaa, ja siltojen kohdalla on usein liikkeitä tai markkinoita.

Siskoni asuu Kreuzbergissä, minkä vuoksi eksyn usein täällä kanaalien varrelle lenkille. Siltojen kohdalla päätän jatkanko matkaa, vai vaihdanko puolta ja kuljen kanaalin toista puolta kotia. Tällä lomalla lenkille  mukaani sain seitsemän kilon lisäpainon, jonka kanssa juokseminen toki on mahdotonta, mutta kävelyyn se toi lisää tehoja. Siskontytön paino oli myös hyvä lisä jalkajumppaan.

Tädin lomajalkatreeni:  tunti kävelyä, jonka puolivälissä

 Viisi kierrosta

• 20 askelkyykkyä
• 20 sumokyykkyä
• 20 penkille nousua 

Pelaajaesittely Berliinistä

Terveisiä Berliinistä! Täällä on ollut kesäiset säät, hyvää ruokaa ja mahdollisuudet treenata. Berliinissä voi treenata uppopalloa jokaisena arki-iltana, treenejä on ympäri kaupunkia yhteensä kymmenen viikossa. Tiistaina olin valmistautunut naisten treeneihin, mutta vähäisen osallistujamäärän vuoksi treenit jouduttiin peruuttamaan. Keskiviikkona pääsin sitten pelaamaan Sachseniin. Allas oli ISO ja viisi metriä syvä, eli hyvää harjoittelua Kolumbiaa ajattellen. Miten olisi maajoukkueleiri Berliinissä? Keskiviikon treeneissä oli minun lisäksi myös toinen nainen, Chrissi.

Chrissi on pelannut uppopalloa noin kymmenen vuotta. Pääasiallisesti hän pelaa puolustajaa, mutta toisinaan treeneissä hän eksyy myös muille pelipaikoille. Chrissi asuu aivan Sachsendammin uimahallin vieressä eli hänellä ei ole mitään tekosyytä olla osallistumatta harjotuksiin. Hänelle merkittävin uppopallo saavutus on muutaman vuoden takainen Champions Cupin voitto! Hän on osallistunut myös maajoukkuekarsintoihin, mutta tämän kesän kisat eivät kuulu Chrissin suunnitelmiin. Voittajaa hän kuitenkin veikkaa varovaisesti "Pakko olla hieman isänmaallinen, Saksa". Kolumbialaisillakin on hänen mukaan hyvät mahdollisuudet voittoon, sillä kisat järjestetään heidän kotimaallaan, jossa he ovat tottuneet ohueen ilmaan. "Joskus olemme harjoitelleet yhdessä ennen Chapions Cupia, ja pelissä tuntui, että Kolumbialaisia olisi ollut altaassa enemmän kuin kuusi. Pienet naiset karvasivat kovaa ja sukelsivat paljon". 

Harjoitusten päätteeksi vertailimme Suomen ja Saksan pelityylien eroja. Chrissin mukaa hyvää syöttelypeliä pelaavia norjalaisia vastaan on vaikea pelata, ja jos me suomalaiset pääsemme norjalaisten tasolle on Saksan joukkueella kova ja kivinen tie maailman mestariksi. Vakuutin Chrissille, että me suomalaiset pääsemme Norjan tasolle, ja sen yli.

Vappu terveisiä!

Pakko vielä tähän alkuun sanoa, että eikö ollutkin ihana pelaajaesittely Mirasta ja Helistä. Mä ainakin tykkäsin kovasti!

Vappu oli viime viikolla, ja alkuperäisistä aikatauluista poiketen, maajoukkue ei kokoontunutkaan leirille menneenä viikonloppuna. Jokainen sai siis viettää vappua tyylillään. Itse treenasin normaalisti, nukuin hieman pidempää ja perjantaina tapasin ystäviä Kaivopuistossa. Siellä oli muuten muutama muukin piknikillä. Tampereella tytöt tekivät talkoita hyvinkin vappumaisissa tunnelmissa, myymällä palloja Pirkkalan ABC:llä. Pallonmyynti talkoiden jälkeen Jenni #2 jatkoi vappua työvuorossa. Tässä kuvaterveiset vapulta!

Ensi viikon minä olen Berliinissä lomailemassa. Tiedossa siis uppopalloilijan kuulumiset saksalaisittain =)

Oonan # 10 terveiset heti vappuaaton aamuna

Näin kohtuullisilla hinnoillakin saatiin matkakassaa kartutettua 300€.

Jenni #2

Jos jollekin meistä pitäisi luovuttaa kaasupullo niin Heli #6 on oikea ihminen siihen.

Saijan #5 haave toteutettuna.

Kira #3 matkalla vapun viettoon.

Toiset meistä vietti vapun kotona sohvalla...

... viinilasi kädessä.

Vapunpäivänä me käytiin Kaivopuistossa.

Nelly vietti viimeisiä päiviä maalla, sillä tänään hän lähtee laivastonsinisissä kohti Välimerta.

Terveisin Seda #12

Heli #6 ja Mira #14

- Muistan joskus maajoukkueleirille saapuneen kaksi vaaleaa tyttöä etelän suunnalta, Espoosta. Tytöt olivat kuin paita ja peppu. Alkuun en heistä edes erottanut kumpi on kumpi: he olivat aina yhdessä “Mimi&Mira”. Elämä vei kuitenkin mennessään ja Mira otti hierojakoulun kutsuessa suunnan kohti Tamperetta, poikaystävän hellään huomaan.

- On uskomatonta miten loistava onni minulla on käynyt. Sen lisäksi, että löysin lajin parista toisen puoliskon itselleni, sain myös kauan haaveillun isosiskon. Meistä on Helin kanssa tulleet älyttömän läheiset ja välillä tuntuu, että näen häntä enemmän kuin samassa asunnossa asuvaa avokkiani. Se kuinka mielissään Heli, tästä minun jatkuvasta läheisyydestä on, jää hänen kerrottavakseen. Vaikka olemme erilaisia, voi olla että meitä on jo alettu pitää tietynlaisena pakettina. Uppopallon ja muunkin elämän suhteen teemme niin paljon yhdessä.

- Veljien kanssa kasvaneena oli tervetullutta vaihtelua saada itselleen oma varasisko. Muutto pohjoisemmaksi muutti myös Miran uppopallouran jyrkkään nousuun. Huimasti viime vuosina kehittynyt pelaaja ei uskonut vielä muutama vuosi sitten yltävänsä maajoukkueen vakiokalustoon. Muistan hänen laskeskelleen ettei ole mitään mahdollisuutta päästä edes viidenneksi maalivahdiksi joukkueeseen. Nyt kuitenkin reenaamisen tulokset näkyvät: hartiat ovat leventyneet ja potkut koventuneet...paikka Kolumbian koneeseen varattu.

- Tämä 28-vuotias maajoukkuekonkari, on joukkueemme yksi kulmakivistä. Hän on nöyrä ja ahkera pakertaja. Heli on yksi niitä kovapäisiä, joita täytyy olla käskemässä lepäämään ja rauhoittumaan. Onneksi koulutukseni tässä asiassa on alkanut näkymään ja Heli osaa jo nykyään jäädä kipeänä kotiin lepäämään. Joukkueessamme Heli on se, johon voi luottaa. Hän huolehtii huoltolaukun sisällöstä ja aina jos on itse unohtanut jotain kotiin, niin Heli on se jolta ensimmäisenä kysytään löytyisikö. Yleensä myös tämän laukkujen uumenista tarvittavat tavarat löytyvät.

- Hierojakoulun jälkeen Mira jatkoi opiskelemaan TAMKiin kätilön opintoja. Tälläkin hetkellä synnärillä harjoittelua tekevä nuori nainen on avoin ja iloinen, viihtyy hyvin ihmisten parissa. Pitkä pinnakin täytyy olla, kun reeneissä välillä on neljä naista opastamassa ja kertomassa mikä menee pieleen. Joskus jopa miehet antavat palautetta “nuudelijalalle”, mutta tarpeen tullen Mira kyllä kertoo omankin mielipiteensä asiaan ;)

- Alkuun Heli voi vaikuttaa hiljaiselta, mutta pitkien peruskuntolenkkien aikana hiljaisen kuoren alta on paljastunut vahva nainen, jolta kyllä tarvittaessa löytyy omat mielipiteet ja voimaa seisoa niiden takana. Heli ei ole mikään hötkyilijä vaan ehkä hyvänä vastapainona itselleni, rauhallinen. Hän osaa katsoa asioita useammaltakin kannalta, eikä todellakaan katso koiraa karvoihin tai tuomitse kirjaa kannen perusteella.

- Vahvuutenamme “pakettina” lienee se että olemme monin tavoin hyvin erilaisia, mutta kuitenkin monissa asioissa hyvin samanlaisiakin. Sainpa Miran houkuteltua mukaan omaan lapsuuden harrastukseenkin paloasemalle. Naisosastossa on luotettu Miran ammattitaitoon ja hänen ohjeiden mukaan on tullut ensiapua harjoiteltua kerran jos toisenkin.

- Urheilutaustaa Heliltä löytyy pikkutytöstä lähtien. Nuorempi veli onkin joskus kehaissut, että olisi siitä Helistä tehty maajoukkuepelaaja jääkiekkoonkin. Vesilajeista hän on räpyläuinnin kokeillut, joskus uinut kilpaa, sukeltanut ja purjehtinutkin. Urheiluharrastusten lisäksi Helin elämään kuuluu suurena osana vapaapalokuntatoiminta. Sitä on useammankin kerran ihmetelty ääneen, että miksi Heli ei ole jo vaihtanut osoitetta paloasemalle ;) Jotkut Sukeltaja-lehden tilaajat saattavat muistaa Helin lehdestä tuttuna. VPK-toiminnasta Heli on löytänyt sopivan ammatinkin palotarkastajana. Kemiantekniikan insinöörin (AMK) koulutuskin hänellä on. Uppopallo-uransa Heli on aloittanut veljiensä mukana vuonna 2001 ja on siitä lähtien siis ollut mukana maajoukkuetoiminnassa.

- Nuorempana Mira on viihtynyt talleilla ja ratsastuskentillä. Norppatoiminnassa aktiivisesti mukana ollut tyttö on saanut uppopallokipinän jo “äidin maidosta”. Isän jalanjälkiä seuraten on lähes koko perhe lopulta uponnut altaaseen ja lajia ovat kokeilleet myös pikkusisko ja nykyäänkin aktiivisesti pelaava äiti. Lappeenrannasta kotoisin oleva, Najadeissa alkunsa saanut uppopalloinnostus jatkaa kulkuaan kohti Calia!

Heli #6, Jenni #2 ja Mira #14 Tampereen treeneissä

Heli #6

Helsinki City Triathlon 2014 suoritettu, kuvassa Elina #4, Mira #14, Sirpa #15 ja Heli #6