Ensimmäinen leiri Kolumbian kisojen jälkeen

Ai jai, onpa mahtava viikonloppu taas takana. Syksy on nyt takana. Kukin on saanut relata omalla tyylillään, ja uppopalloton syksy on ainakin minulle tehnyt tehtävänsä, koska kentälle palaaminen oli nautinnollista. Sormet syyhysi ja pallon osuessa näppeihin sähkö meni läpi kropan ja virta levisi raajoihin. Nyt pelataan!

Lauantaina pelattiin A-nuorten SM-sarjan toinen kierros, kukin maajoukkue pelaaja omassa joukkueessaan, mutta iltapäivällä sotakirveet haudattiin ja sekalainen sakki naisia lähti yhdessä syömään ja viettämään aikaa hotellille. MM-kisajoukkueen kaikki pelaajat eivät olleet mukana vielä tällä leirillä, mutta mukaan olimme saanut uusia tyttöjä! Tai tuttuja tyttöjä, mutta uudessa ympäristössä, maajoukkueleirillä. Ja minä olin todella yllättynyt tyttöjen tasosta, hyväkuntoisia ja pallovarmoja naisia. Missä ne ovat olleet ennen tätä?

Hyvin nukutun hotelli yön jälkeen sunnuntaina oli ihana mennä (maltillisen) buffet aamiaisen kautta aamureippailulle ja siitä altaaseen. Allasharjoituksia oli kaksi, joiden aikana tehtiin sitä parasta eli pelattiin uppopalloa. Vastustajana toimi taas nuorten maajoukkueen pojat muutaman paikallisen vahvistuksen kanssa. Pojatkaan eivät päässeet helpolla sillä nuorten maajoukkueen valmentaja oli seuraamassa poikien peliä samalla kun me annoimme armottoman vastuksen.

Leirillä keskustelimme myös tulevasta. Keskustelimme muunmuassa helmikuussa järjesttävistä PM-kisoista ja meidän osallistumisesta niihin. Mitään päätöstä ei vielä tehty, mutta kisat olisivat hyvä mahdollisuus uusille tulokkaille saada ensimmäinen kosketus kansainvälisiin otteluihin ja vanhoille pelaajille lisää kokemusta maaotteluista.

terveisin Seda #12

Vielä elossa!

Tervehdys! Uppopallo ei ole unohtunut, maajoukkue pelaajat ovat edelleen elossa ja kohtahan starttaa SM-sarjat. Voin varmasti kuitenkin aika monen pelaajamme puolesta sanoa, että nyt lepuutetaan mieltä. 

Uppopallo tulee aina olemaan osa elämääni, mutta on ihana keskittyä elämässä muuhunkin. Minun kohdalla treenaaminen jatkuu, mutta iltamyöhään altaaseen pulahtamisen sijaan olen käynyt auringon paisteessa lenkillä, spinningissä hikoilemassa ja kaiken maailman ryhmäliikunta tunneilla. Ja kaiken kukkuraksi ilmotauduin akrobatia kurssille, joka kstää yhteensä 17 krt. Ajatus tässä on se, etten voi kilpailla siinä kenenkään muun kuin itseni kanssa. Yksinkertaisesti olen siinä niin huono, etten antaisi kummoistakaan vastusta jos lähtisin lajissa kisailemaan.

Maajoukkueella piti olla leiri 10-11.10, joka kuitenkin peruuntui vähäisen osallistuja määrän vuoksi. Tämä ei ole tavatonta isojen kisojen jälkeen. Nyt kuitenkin alan kaipaamaan jo altaaseen. Ja ennen kaikkea altaaseen Suomi tyttöjen kanssa! 

Ja hei, pakko tehdä tunnustus: Kolumbian kisakassi on vieläki osittain purkamatta vaatehuoneelattialla. 

                                                     Terveisin, Seda #12

                                                  Loppun vielä kevennys =)

Kisojen jälkeen

Kisat oli ja meni. Projekti on niputettu, uikkarit ovat kuivuneet ja jälkipelit on käyty. Täydellisyyteen tähdättiin, mutta keskinkertaiseen päädyttiin. En ole pettynyt. Me ei sittenkään olleet vielä valmiita. Treeni ei mennyt hukkaan; pelit meni kuitenkin ihan hyvin ja koimme, että maailman kärki ei ole kaukana.

Elämän rakentaminen kisojen jälkeen on seuraava projekti. MM-kisat ohjasivat elämääni viimeisen vuoden ajan ja viimeiset puoli vuotta kisoihin valmistautuminen oli tiiviisti läsnä kaikessa tekemisessä. Se vaikutti ihmissuhteisiin ja työntekoon, syömiseen, nukkumiseen. Arki rytmitettiin kisoihin valmistautumisen mukaan. Kun projekti on ohi, jää tyhjänpäälle eikä tiedä mihin on menossa ja mitä nyt tekisi. Kutsun sitä kisojen jälkeiseksi masennukseksi.

Viimeiset puoli vuotta treenasin kropan sietokyvyn rajoilla. Erityisesti kesäkuukausien sukellus ja uintitreenit kuluttivat henkisesti ja fyysisesti. Treenisumussa eläessä mielessä oli ajatus, että sitten kun kisat ovat ohi, lepään, tapaan kavereita, syön mitä tykkään milloin tykkään, pesen ikkunat, mökkeilen ja retkeilen poikani kanssa, rötväilen iltoja sohvalla, juon rommiteetä ja napostelen pitsaa. Olen tehnyt kaikkea tätä (ikkunoita en ole pessyt). Lepo on tullut tarpeeseen ja kroppa ja mieli on palautunut. Toisaalta kuukauden rötväilyn aikana on farkunvyötärö kiristynyt kropan turpoamisen johdosta, kyykkytreenistä on tullut painajainen ja leuanvetotulos on pudonnut kahdeksasta kolmeen (kuukaudessa!!!). Muutaman kerran kävin lepokuukauden aikana salilla, mutta siellä tuli vain paha mieli, kun ei tiennyt mitä tekisi. Ei ollut tavoitteita eikä ohjelmaa.

Sohvalla pitsaa napostellessa ja typeriä tv-ohjelmia kanavarallitellessa olen muutamaan kertaan ottanut ruutupaperin ja kynän käteen ja koittanut suunnitella tulevaa urheilijanuraani. Onko seuraava tavoitteeni saavuttaa painonnoston sm-tulosraja, treenata itseni painissa kisailukuntoon vai keskitynkö uppopalloon ja alan treenata räpyläuintia? En osaa päättää. Heitän ruutuvihon odottamaan parempia aikoja, katson mättöturvonnutta hyllyvää vatsapötsiäni, tuskastun, pyydän poikaani hakemaan minulle lähikaupasta jäätelöä ja jatkan kanavarallia.

Saija # 5